Minäkin vihaan viharikoksia

Viime aikoina keskustelua ovat herättäneet niin sanotut viharikokset (engl. hate crimes). Viharikoksen tunnusmerkkinä pidetään sitä, että rikoksen motiivina ovat ennakkoluulot tai vihamielisyys jotain tiettyä etnistä, kulttuurillista jne. ryhmää kohtaan. Varsinaista viharikosta ei lainsäädäntömme vielä tunne, mutta nykyisessä rikoslaissa mainitaan jo rangaistuksen koventamisperusteena “rikoksen kohdistaminen kansalliseen, rodulliseen, etniseen tai muuhun sellaiseen kansanryhmään kuuluvaan henkilöön tähän ryhmään kuulumisen perusteella”.

Uutisoinnissa on kerrottu viharikosten lisääntymisestä, minkä vuoksi tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden vaalijat, kuten arvojohtajamme presidentti Halonen ovat huolestuneet asiasta. Viharikoksia vaaditaan tuomittaviksi ja rangaistuksia kovennettavaksi. Tarkoituksena lienee ”lähettää viesti yhteiskunnalle” siitä, että vähemmistöjä ei saa vainota.

Juristiystäväni tosin kehotti minua tulkitsemaan poliisin tilastoja aina huolella ja varauksella. Esimerkiksi näiden ns. viharikosten tilastointitapaa on muutettu muutaman vuoden sisällä, jopa eriytetty omaksi kohdakseen joten ei liene ihme, että niiden määrä tilastossa on lisääntynyt. Ehkä seuraavaksi uutisoidaan sitä, miten poliisi saa lisäresursseja ”viharikosten” ehkäisyyn.

Tilastointitapa ei kuitenkaan ole nyt oleellinen, koska minun mielestäni koko viharikoksen käsite on todella vastenmielinen ja sellaista puolustavat ihmiset täysin ajattelemattomia!

Ensinnäkin tällaisessa ajattelussa ihmisryhmät asetetaan eriarvoiseen asemaan ihmisinä. Lapsia ja vaikeasti vammaisia kohtaan kohdistuvat rikokset voidaan tuomita kovemmin perustein, koska lapset tarvitsevat erillistä suojelua ja holhousta. Tällainen ajattelu antaa ymmärtää, että myös vähemmistöt tarvitsevat erillistä holhousta, eivätkä olisi yhtä täysivaltaisia ihmisiä kuin enemmistön edustajat. Mielestäni tämä on erittäin ristiriitaista kun kuitenkin pitäisi antaa ymmärtää, että myös homoseksuaalit ja etniset vähemmistöt ovat aivan tavallisia ihmisiä ja täysin saman arvoisia.

Toisekseen viharikoksen käsite asettaa eri ihmisryhmät eriarvoiseen asemaan lain edessä. On käytännössä mahdotonta määritellä aukottomasti rikoksen motiivia, jolloin seurauksena olisi tiettyjen vähemmistöjen parempi rikosoikeudellinen suoja kuin muilla. Tämä sotii voimakkaasti länsimaista periaatetta vastaan, jossa jokainen ihminen on lain edessä saman arvoinen.

Kilju-Pena vetää nakkikioskilla turpaan homomuslimi Abdelkadiria, joka etuilee jonossa eli käyttäytyy kuin mikä tahansa törppö. Miten Pena todistaa ”syyttömyytensä” vihaan Abdelin etnisyyttä kohtaan ja osoittaa provosoituneensa ainoastaan etuilusta?

Kolmanneksi rikoksen koventamisperusteena ei minun mielestäni voida millään logiikalla käyttää motiivia. Stalinin sattumanvaraisten vainojen uhrit ovat yhtä kuolleita kuin Hitlerin järjestelmällisemmän vainon uhrit. Polttopulloisku turkisliikkeeseen on aivan yhtä vakava rikos kuin ”vihaperusteinen” polttopulloisku kebabravintolaan. Nyrkki naamassa sattuu aivan yhtä paljon minua kuin jotain muuta ihmistä.

Keskiajalla ja joissakin primitiivisissä alkuasukasyhteisöissä rikoslainsäädännössä motiivi oli lieventävä tai koventava peruste. Tietyssä tilanteessa tietyn yhteisön edustaja saattoi olla lainsuojaton tai vastaavasti eri säädyn edustajaan kohdistuva lievempikin rikos voitiin tuomita ankarimman kautta. Nyt ollaan palaamassa tuollaiseen keskiaikaiseen ajatteluun, jossa väärällä motiivilla tehty rikos on vakavampi kuin ”oikealla motiivilla” tehty vastaava rikos.

Mielestäni tällaisen selkeästi moraali- tai mielipidekeskustelun tapaiset vivahteet eivät missään nimessä saa suodattua rikosoikeudellisiin käytäntöihin. Rangaistuksen mittaamisen yleisohjeena pidetään kielteistä suhtautumista ”motiivikorostuneeseen ”mittaamiseen. Rikoslaki ei ole moralisoinnin väline, vaan keino keskeisten yhteiskunnallisen ja yksilöllisten intressien suojaamiseksi.

Ei vaatine kovin kummoista ajattelukykyä käsittääkseen sen, että jos koventamisperusteena käytetään suunnitelmallisuutta, saadaan kaikki ”aidot viharikokset” kyllä tuomittua ilman pelkoa joidenkin ryhmien asettamisesta erityiseen asemaan lain edessä. Kyllä konkreettinen teko ja sen seuraukset riittävät myös tässä tapauksessa takaamaan kaikkien ihmisten oikeusturvan.

Kaiken lisäksi iso osa esimerkiksi maahanmuuttajia kohtaan kohdistuvasta vihasta kumpuaa nimenomaan eriarvoisuuden tunteesta. ”Nuo saavat helpommin ja parempia tukia kuin me”. Positiivinen syrjintä ja viharikoksista puhuminen vain lisäävät ihmisten kaunaa. Onko millään tasolla järkevää tai rakentavaa yhä voimakkaammin korostaa tällaista eriarvoisuutta?

Huomioonotettavaa on myös se, että nykyinen rasistisuuteen viittaava koventamisperuste ei erään tuntemani juristin mukaan sisältynyt alkuperäiseen lakiehdotukseen. Olen saanut tietää, ettei korkein oikeus päätynyt kannattamaan sen arvioitavaksi esitettyä rasistiset motiivit sisältänyttä vaihtoehtoista muotoilua. Se, että koventamisperuste kuitenkin sisällytettiin eduskunnalle annettuun hallituksen esitykseen, perustuikin ”tietyllä tavalla ajattelevien” poliittiseen intressiin ja esim. KKO:n lausuma oikeudellisena asiantuntijana jyrättiin täysin.

Olen huomannut, että kun jotain lähdetään perustelemaan ”viestin antamisella” on kyseessä yleensä jonkintasoinen aivopieru. Niin myös tässäkin tapauksessa. Ainoa viesti jonka minä tästä saan, on suomalaisen oikeusjärjestelmän rappio. Mikä on se ”yhteinen hyvä”, jonka varjolla voidaan koko länsimaisen oikeusjärjestyksen perusperiaate, kansalaisten yhdenvertaisuus lain edessä heittää roskakoriin?