Marin jäätelökioski

Viime viikolla media uutisoi kuinka 8-vuotias Mari Aaltonen sai tutustua suomalaisen byrokratian kiemuroihin jäätelökioskin pitoa leikkiessään. Terveystarkastajan ja kaupungin yritysasiamiehen hyökkäys lapsen leikkikioskiin oli kuin suoraan Pahkasiasta. Elintarvikkeiden myynti vaatii luvan, myyntihuoneiston tulee olla elintarvikelain hyväksymä, sosiaaliviranomaiset voivat puuttua lapsityövoiman käyttöön, leikkimökkiä ei ole hyväksytetty rakennustarkastajalla, eikä kylmäketjua kotipakastimesta leikkimökkiin oltu varmistettu. Verottajan yhteydenottoa Aaltoset jäivät vielä odottamaan. Laki koskee tietenkin kaikkia, mutta mielestäni tapaus on omalla tavallaan osoitus järjestelmän mielettömyydestä.

Yrittäjyyttä kokeilleet tietävät, miten eri viranomaiset tappavat nopeasti kaiken kiinnostuksen pienimuotoiseen yrittämiseen. On suorastaan käsittämätöntä, miten muualla maailmassa ihmiset pysyvät hengissä, vaikka jäätelöä tai muuta naposteltavaa myydään sylissä olevasta kylmälaukusta, tai lämmintä ruokaa katukeittiöstä. Miten maalla pärjätään, vaikka viranomainen ei ole myrkyllisiä korvasieniä, tai potentiaalisesti loisten saastuttamaa riistaa tarkastanut ennen syömistä? Oletko koskaan miettinyt, miksi riistaa, tai muita luonnontuotteita on mahdoton saada muualta kuin kaupan pakastealtaasta?

Epäilyttävän näköisestä paikasta eivät ihmiset ruokaa osta, ja ensimmäinen ruokamyrkytyksen saanut voi ilmoittaa viranomaisille. Huonoa ruokaa myyvä paikka ei kauaa pysy pystyssä, jolloin yrittäjän intresseissä on huolehtia asiakkaidensa terveydestä. Viranomaisen pitäisi ainoastaan arvioida onko ruoka turvallista syötäväksi. Yrittäjän vastuulle jää osoittaa, että ruoka on turvallista syödä – ei enempää eikä vähempää. Elintarvikkeiden myynnin ei pitäisi olla luvanvarainen, vaan ilmoitusluontoinen asia.

Byrokratian ongelma on se, että siitä puuttuu terveen järjen käyttö. Huomattava määrä erilaisia sääntöjä, pykäliä ja lupia, joiden noudattamista virkamiehet orjallisesti vartioivat on luotu turvaamaan kansalaisten elämää ja takaamaan yhdenvertaisen kohtelun. Valitettavasti lainsäädännöstä on tehty niin tiukan yksiselitteistä, etteivät byrokraatit kykene tulkitsemaan asetuksia parhaalla mahdollisella tavalla. Sääntöjä tulkitessa ei käytetä tervettä järkeä, koska ei uskalleta tai siksi, ettei sitä yksinkertaisesti ole.

Byrokratia ei ole kuitenkaan sairaus, vaan ainoastaan oire. Tyhmät ihmiset eivät osaa pitää huolta itsestään ja pyytävät valtiota apuun. Lainsäätäjä tekee sen, minkä parhaiten osaa ja luo uusia sääntöjä. Sääntöjä noudattamaan palkataan virkamiehiä. Kun jotain on lainsäädännöllä saatu ”hoidettua”, ihmisten vaatimukset lisääntyvät ja byrokratian kierre vain syvenee.

Anders Chydeniusta mukaillen, paras laki olisi sellainen, jolla voitaisiin vähentää nykyisiä asetuksia. Haluaisin suositella sitä, ennen kuin mitään uusia tehdään.