Henri HeikkinenValtiovarainministeriö asetti vuonna 2008 työryhmän selvittämään verotuksen kehittämistä. Työryhmän tehtävänä oli arvioida verojärjestelmän muutostarpeita niin, että verojärjestelmä tukisi nykyistä paremmin kestävää talouskasvua, sekä kestävää julkisten palvelujen ja etuuksien rahoitusta. Työryhmä julkisti maanantaina 21.6. työnsä tuloksia väliraportissaan. Jo samana päivänä valtiovarainministeri Katainen ilmoitti, ettei suuria uudistuksia ”nykytilanteessa” lähdetä tekemään.
Työryhmä esittää verotuksen painopisteen siirtämistä työn verotuksesta kulutuksen verotukseen, mikä on sinänsä järkevä periaate. Käytännössä Suomi on jo yksi maailman kalleimpia maita, euromaista kaikkein kallein. Painopisteen siirtäminen kulutukseen tarkoittaisi sitä, että olisimme vain yhä suuremmalla erolla kallein euromaa.
Sen lisäksi, että Suomi on jo valmiiksi yksi maailman kalleimpia maita, on meillä EU:n neljänneksi korkein veroaste. Palkansaajien verotusta on tarkoitus hieman keventää, mutta käytännössä kuntien heikko talous tulee syömään veroalennuksen vaikutukset ja veronmaksajalle käteen jäävä osuus on yhtä pieni, ellei pienempi.
Väestön ikääntyminen aiheuttaa lisäksi nousupaineita eläkemaksuihin, jolloin työntekijän palkkaaminen tulee entistä kalliimmaksi.
Vaikka yhteisöveroa olisi tarkoitus alentaa, iskee mahdollinen osinkoverotuksen nosto kovimmin suomalaisiin pienyrittäjiin, eikä se varmasti kannusta perustamaan yritystä Suomeen. Se voi kyllä houkuttaa investointeja, mikäli yrityksen voitot saadaan kotiutettua pienemmän osinkoverotuksen maahan.
Työryhmän ehdotuksia katsoessa näkee, miten sen kädet ovat olleet sidotut. On mietitty, mistä voidaan vähän löysentää, mistä taas kiristää, kun lähtökohdaksi on annettu, etteivät valtion verotulot saa merkittävästi laskea. Valtion taikaseinä tarvitsee runsaasti ravintoa elääkseen. Lopputuloksena on pieni ”fiilaus ja höyläys” –ehdotus, jota istuva hallitus tulevien vaalien pelossa ei uskalla lähteä edes alustavasti toteuttamaan.
Kuinka monta työryhmää täytyy perustaa ennen kuin jotain uskalletaan tehdä?
Toivon, että uusi hallitus lähtee ensitöikseen miettimään julkisen talouden kokonaisvaltaista uudistusta. Uudistuksen lähtökohtana olisi säilyttää ainoastaan perustuslain turvaamat oikeudet perustoimeentuloon, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut, sekä turvata ihmisten opiskelu- ja koulutusmahdollisuudet. Muuten kädet ovat täysin vapaat.
Koko julkinen talous kunnat mukaan lukien tulisi asettaa luupin alle ja miettiä tarkkaan, mitä yhteiskunnan on järkevää järjestää itse, mitä sen kannattaa rahoittaa, sekä yleensäkin julkiselle sektorille kuuluvien palvelujen hyöty ja tarpeellisuus. Selvityksen tulosten perusteella valtio tarkistaisi omia toimintojaan ja kunnille tulisi selkeät ohjeistukset, joiden mukaan ne voisivat järjestää omat palvelurakenteensa, kuitenkin itsemääräämisoikeutensa säilyttäen.
Peruspalvelujen ulkopuoliset menot, kuten kehitysapu tulisi miettiä niin, että ne tuottaisivat yhteiskunnalle voittoa myöhemmin, esimerkiksi kehitysmaihin tehtyjen sijoitusten tuottoina.
Julkistalouden selvityksen jälkeen edessä olisi verotuksen kokonaisvaltainen uudistus, niin että lähtökohtana olisivat mahdollisimman suuri työllisyys, kannustavuus yrittäjyyteen, ja kansalaisten kova ostovoima. Verotuksella kerättävien tulojen tulisi olla suurempia kuin valtion menot, jotta valtio voisi kerätä vararahastoa väestön ikääntymisen ja tulevien talousvaikeuksien varalta. Jakovarasta puhuvat voitaisiin suosiolla nauraa suohon.
Nyt ei ole aikaa vätystelylle, sillä julkinen talous on pahasti epätasapainossa. Tarvitaan kovia toimia talouden tasapainottamiseksi ja niiden aika on nyt, sillä tällainen merkittävä rakenteellinen uudistus on mahdollista toteuttaa ainoastaan suurten ikäluokkien vanhetessa, jolloin julkisen talouden toimintoja voitaisiin supistaa lakkauttamalla virkoja henkilöstön eläköityessä. Julkistalouden uudistukset pitää toteuttaa portaittain, sillä ei ole mitenkään järkevästi mahdollista tehdä suuria leikkauksia irtisanomalla kymmeniä tuhansia keski-ikää lähestyviä yksityiselle sektorille kykenemättömiä virkamiehiä.
Valitettavasti epäilen, ettei sellaista eduskuntaa tule sosiaalidemokraattisessa Suomessa koskaan olemaan, joka ottaisi edellä kuvatut toimenpiteet ajettavakseen, jolloin mennään vanhan kaavan mukaan. Annetaan asioiden ajautua kriisiin ennen kuin tehdään yhtään mitään. Kukaan ei uskalla tunnustaa, että hyvinvoinnin nimessä rakennettu julkinen talous on mennyt överiksi, sillä seurauksena olisi välitön kansansuosion menetys.
Kommentoi