Tolkun ihminen, ole hiljaa

Kirjailija Jyri Paretskoi peräänkuulutti ”tolkun ihmisiä” maahanmuuttokeskusteluun. Määritelmä oli monen mielestä varsin osuva. Mitä luultavimmin suurin osa suomalaisista on juuri Paretskoin tarkoittamia ”tolkun ihmisiä”, oli kyse sitten maahanmuutosta, taloudesta tai jostain muusta päivänpolttavasta aiheesta.

Tolkun ihminen on kuitenkin sen verran fiksu, että hän ymmärtää pysyä hiljaa, koska ei hänen mielipiteensä oikeasti muuta maailmaa mihinkään suuntaan. Maahanmuuton ympärillä keskustelu on sisällöllisesti junnannut paikoillaan nyt noin kahdeksan vuotta, mutta intensiteetti on kasvanut viimeisen parin vuoden aikana huomattavasti.

Sama pätee talouskeskusteluun. Tolkun ihminen huomaa, että samojen aiheiden ympärillä on vatuloitu niin kauan kuin hän muistaa. Hänellä on kyllä mielipide aiheesta, mutta niin tuntuu olevan kaikilla muillakin. Mitään vain ei tapahdu. Tolkun ihmisen isä tiesi kertoa, että Kekkonen aikanaan laittoi asioita tapahtumaan, mutta se on laiha lohtu vuonna 2016.

Tolkun ihminen tietää, että kertomalla mielipiteitään hänet leimataan, eikä siitä leimasta ole mitään muuta kuin harmia. Vaikka tolkun ihminen kirjoittaisi mitä tahansa ja miten perustellusti, tulee aina joku läski vinkumaan. Parhaimmillaan tolkun ihminen pääsee superpositioon, jossa on yhtä aikaa suvakki ja rasisti tai kommari ja kapitalisti.

Voi olla, että Paretskoin kirjoituksesta innostuneena joku tolkun ihminen alkaa kuitenkin tuoda mielipiteitään esiin. Hän kuvittelee, että mielipiteet ovat mielipiteitä, eikä häntä niiden perusteella tuomittaisi. Kuinka väärässä hän onkaan.

Pian tolkun ihminen huomaa, että kaikilla jotka hänen kirjoituksiaan ovat lukeneet, on hänestä ennakkoasenteita. Satunnaisesti joku baarissa kertoo olevansa täysin samaa mieltä kaikesta, mutta siitä on lopulta hyvin vähän iloa.

Huomattavasti enemmän tolkun ihminen saa huomata, että yhtäkkiä ihmiset joita hän ei ole koskaan edes tavannut, vihaavat häntä. Tolkun ihminen alkaa saada viestejä, joissa hänet uhataan hakata ja toivotaan, että hänen perheensä raiskataan.

Ennen pitkää tolkun ihmisen on vaikea päästä töihin, koska hänestä on mielipiteidensä vuoksi tullut ”kiistanalainen”. Harva sanoo sitä suoraan, mutta tolkun ihminen huomaa sen kuitenkin. Ennen niin pidettyyn ihmiseen suhtaudutaan yhtäkkiä kovin varauksellisesti.

Vaikka ihminen tulisi takaisin ”tolkkuihinsa”, hän saa huomata, että kerran hankittu leima ei lähde kulumallakaan. Entisestä tolkun ihmisestä puhutaan selän takana vielä pitkään.

Jos siis olet tolkun ihminen, pidä suosiolla suusi kiinni, vaikka Paretskoi tai itse Presidentti sanoisi mitä tahansa. Jos yhteiskunnalliset asiat kiinnostavat, anna hiljainen tukesi jollekin sosiopaatille, joka on jo uhrannut elämänsä politiikan alttarille. Vielä parempi on jos unohdat politiikan seuraamisen kokonaan.

Elämänlaatu on huomattavasti parempi, kun paskat nakkaa yhteiskunnallisille asioille ja pitää mielipiteet ominaan. Sinulla on enemmän ystäviä, pärjäät paremmin urallasi, eikä sinun tarvitse murehtia turhaan asioista, joihin et kuitenkaan voi vaikuttaa millään tavalla.

Kokeile viikon ajan, miten paljon paremmalla tuulella olet, kun lopetat uutisten seuraamisen. Kiinnostumalla yhteiskunnallisista asioista pilaat vain päiväsi ja ennen pitkää koko elämäsi.

 

Kommentoi

Henri Heikkinen

Henri Heikkinen

Olen vähän yli kolmekymppinen Oulun kainuulainen, jolla on monenkirjava työhistoria mm. pelialan yrittäjänä, investointipankissa ja ammattikorkeakoulun opettajana.

Tällä hetkellä pyöritän ainutlaatuista verkkokauppaa osoitteessa www.valco.fi - Voit osoittaa tukeasi blogille asioimalla siellä :)

Seuraa somessa

Seuraa somessa, niin tiedät missä menen ja mitä teen milloinkin!

Kategoriat