Vapaaseen demokratiaan kuuluu ajatus siitä, että valtio on olemassa ihmistä varten. Valtion olemassaolon ainoa mielestäni hyväksyttävä peruste onkin, että se turvaa ihmisen oikeuden elää elämäänsä kuten haluaa ilman uhkaa muilta ihmisiltä.
Suomessa asia on kuitenkin toisin, sillä täällä ihminen on valtiota varten.
Yksilöstä on tullut veronmaksuautomaatti, jonka ainoa tehtävä on tehdä otsa hiessä töitä. Vaivannäön tulokset sitten ryöstetään verojen muodossa valtiolle. Se vähä, mitä verojen jälkeen jää tulee viisaiden talousihmisten mielestä kuluttaa, jotta valtio saisi vielä lisää rahaa käyttöönsä.
Uutisissa valitellaan syrjäytyneen nuoren, tupakoivan tai alkoholistin maksavan yhteiskunnalle niin ja niin monta tuhatta euroa. Ihmisen arvo ja inhimillinen tragedia lasketaan nykyään vain “yhteiskunnan rahassa”. Kaikkea peilataan siihen, mitä “yhteiskunta” – eli valtio siitä laskennallisesti hyötyy tai kärsii.
Ihminen kun ei ole rationaalinen olento, hän saattaa vapaalla tahdollaan aiheuttaa itselleen vahinkoa vaikka juomalla pastöroimatonta maitoa tai ostamalla alkoholia yhdeksän jälkeen. Yhteiskunnalle tästä tulee ”kustannuksia”, jolloin valtiovallan täytyy sormi ojossa näyttää meille, miten kuuluu elää.
Hyvinvoinnin merkeissä voidaan kieltää kaikki sellainen, mikä aiheuttaa – tai potentiaalisesti voi aiheuttaa – yhteiskunnalle kuluja. Mitä ei saada kiellettyä, asetetaan verolle, jotta valtiovalta saa siitä itselleen aiheutuvat kulut katettua. Tupakasta tupakkavero, makeisista makeisvero.
Tekniikka & Talous –lehden kolumnistia “perusinsinööri Veijo Miettistä” lainaten: “Täällä yritetään sosialisoida ihmisten vapaa tahto. Kuusikymmentäluvulla sentään yritettiin sosialisoida vain pankit, vakuutusyhtiöt ja apteekit. Enpä olisi uskonut, että kaipaan noita aikoja”.
Oletko koskaan miettinyt, missä vaiheessa yhteiskunta lakkasi olemasta meitä kansalaisia varten? Se teki sen, kun suomalaiset ulkoistivat vastuun yhteiskunnalle. Samalla hetkellä, kun niin kovasti kehutun hyvinvointivaltion savijalkoja alettiin 1970-luvulla valaa, lakkasi valtio olemasta ihmistä varten. Tätä ei vain ole lupa sanoa ääneen.
Kommentoi