Henri HeikkinenOpiskelijat ovat viime aikoina kampanjoineet ahkerasti opintotuen indeksiin sitomisen puolesta. Ajatus on periaatteessa kannatettava, joskin mielestäni monella tapaa riittämätön. Toisaalta sitä voi pitää jopa rahan haaskaamisena tai vähintäänkin tehottomana käyttönä.
Opintotuen indeksiin sitominen tarkoittaa, että opintotuki nousee yleisten elinkustannuksien mukana. Se ei siis reaalisesti nouse vaan pysyy ainoastaan kustannusten perässä. Hintakehityksestä riippuen tämä käytännössä tarkoittaisi enintään muutaman euron, tai kymmenien senttien korotusta opiskelijan kuukausituloihin.
Helpommalla pääsee samoihin rahoihin käsiksi jättämällä yhden keskiviikko-oluen juomatta. Keskimääräisenä opiskeluaikana opiskelija ei todennäköisesti edes huomaa saaneensa indeksikorotuksia.
Veronmaksajaraukoille kaikki pienetkin korotukset kuitenkin maksavat miljoonia. Tässä taloustilanteessa pidän vastuuttomana populismina luvata lisämenoja, ellei niille voi nähdä vastaavaa tuottoa. Indeksiin sitominen on julkisen talouden ollessa paremmassa jamassa aivan kannatettavaa, mutta ei opintotuen indeksiin sitominen ole mikään hopealuoti, joka ratkaisee kaikki ongelmat.
Jos opintotukea muutetaan, muutoksen pitää mielestäni edistää keskeisiä koulutuspoliittisia tavoitteita. Jostain syystä esimerkiksi demarit eivät vastusta opintotuen sitomista indeksiin, vaikka se on vähintäänkin samanlaista kohdentamatonta ”roiskimista”, jollaiseksi puolue haukkuu veronkevennyksiä.
Yksi Iisakin kirkko on opiskelun nopeuttaminen. Opiskelijaliikkeen näppärästä saivartelusta huolimatta on tosiasia, että Suomessa opiskellaan pitkään. Varsinkin Helsingin yliopistossa, näin sivuhuomautuksena on hyvä todeta. Parin vuoden takaisen tutkinnonuudistuksen aikaansaama valmistumisryntäys osoittaa, että halutessaan opiskelijat pystyvät nopeuttamaan valmistumistaan huomattavastikin, mutta jostain syystä niin ei kuitenkaan tehdä, ellei jokin ehdoton takaraja tule vastaan.
Täydellisessä maailmassa ei mitään tulonsiirtoja tarvittaisi, mutta se on tällä hetkellä libertaari utopia. Keskipitkällä tähtäimellä haluaisin siirtyä perustulomalliin, jolla korvattaisiin myös opintotuki. Tämä poistaisi useimmat opintotukeen liittyvät ongelmat, ja asettaisi opiskelijat ”samalle viivalle” kaikkien muiden tuensaajien kanssa.
Perustulokaan ei aivan seuraavan vaalikauden asia ole, joten tulee miettiä, miten opiskelijoiden toimeentuloa voitaisiin parhaiten edistää nopeilla toimilla.
Opiskelijoista vain 15% nostaa säännöllisesti opintolainaa ja 60% ei ole nostanut lainkaan opintolainaa opintojensa aikana. Parin euron almun vaatimisen sijaan on aivan mieletöntä jättää valtion takaama ja tukema edullinen lainatarjous käyttämättä.
Opintososiaalisten etujen parantaminen voidaan aloittaa siitä, että useampi ottaa opintolainaa, mikäli ei kykene töihin opintojen ohessa. Pelko ottaa opintolainaa lähtee ajatuksesta, ettei tule tulevaisuudessa pärjäämään. No miksi sitten opiskelet, jos et koskaan tule saamaan kunnon töitä? Onko opintojen työelämärelevanssi ja vastuu omista valinnoista niin suuri ihmisoikeusloukkaus, että aikuiselta ihmiseltä ei saa vaatia mitään siihen suuntaankaan viittaavaa?
Lainalla elämiseen ei silti ketään voi eikä saakaan pakottaa, jolloin toimeentulon leventämisen tavaksi jää opiskeluaikana tehtävä työ. Opintotuki on siitä jokseenkin toimiva tukimuoto, että sitä nauttiessa voi tehdä edes jonkin verran töitä.
Useimmilla tukirajat kuitenkin ”paukkuvat” aika nopeasti. On vaikea löytää sellaista työtä, jossa voisi tienata juuri sen verran, ettei matala tuloraja tulisi vastaan.
Tulorajojen täydellinen poisto on erittäin kallis ratkaisu, mutta entä jos tulorajat olisivat jollain tavalla progressiivisia? Tuloraja kasvaa opintopisteiden karttuessa, tai jonkun tietyn opintopistemäärän täyttyessä per vuosi poistuisi tuloraja kokonaan. Esimerkiksi 60 opintopistettä vuodessa suorittava voisi päästä tulorajoista kokonaan.
Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että Kela ei perisi ahkerasti opiskelleilta opintotukia takaisin. He maksavat opintotukeaan takaisin yhteiskunnalle jo omalla työpanoksellaan.
Mielestäni se olisi uudistus, joka kannustaisi opiskelemaan, ja helpottaisi työntekoa niille, jotka eivät tahdo rahoittaa opintojaan opintolainalla. Voisi tienata sitä enemmän, mitä tehokkaammin opiskelee.
Niille, jotka haluavat käyttää aikansa yliopistolla muuhun kuin opiskeluun eivätkä toisaalta halua elämisensä rahoittamiseksi tehdä töitä eivätkä ottaa lainaa, ei ainakaan minulla ole tarjottavaa.
Kommentoi