Lopulta liberaalit voittavat

Mistä kohtaa tahansa ihmiskuntaa katsomme, niin ajassa kuin paikassa, on aina ollut ja tulee olemaan ihmisiä, joiden ajatukset ilman rationaalisesti perusteltavaa syytä suuriäänisesti leimataan kulloisenkin olemassa olevan järjestelmän ja sen moraalisten normien ulkopuoliseksi – yksiselitteisen vääriksi. Ihmisyhteisössä ulkopuolisuus ja väärinajattelijan leima voi tulla esimerkiksi erilaisista tavoista, ajatuksista tai synnynnäisistä ominaisuuksista. Yhteisö ei välttämättä ole koko…