Mitä jos kuvitellaan, että tätä ns. hyvinvointivaltiota ei olisikaan koskaan rakennettu, vaan kaiken saisi suunnitella aivan alusta. Lähtökohtaisesti toivoisin tietysti täysin vapaata yhteiskuntaa, mutta se ei ole poliittinen realiteetti minkäänlaisessa demokratiassa.
Lähtökohtana on se, että ensisijaisesti kaikille on töitä yhteiskunnassa, jossa palkkoja ei säädellä, sivukuluja ei juuri ole ja työntekijän palkkaaminen vaikkapa viikoksi onnistuu helposti.
Sosiaaliturvan ei lähtökohtaisesti pitäisi edes olla rahaa, vaan lähinnä ostokuponkeja kauppoihin tai ruokakasseja. Ei mitään herkkuja, ei alkoholia eikä tupakkaa, vaan kunnon elintarvikkeita. Jos ihminen haluaa pizzaa, kaljaa ja tupakkaa, menköön töihin.
Samoin kaikki terveydenhuoltopalvelut ja vastaavat olisivat palveluseteleiden takana. Ihminen valitsee vapaasti, mihin menee hoidettavaksi. Kun olet töissä, keräät rahaa säästötilille, josta ensisijaisesti maksetaan palvelusi. Palveluseteleihin on oikeutettu vasta, kun kaikki säästöt on kulutettu. Terveydenhuollossa pitäisi säännöllisesti testata ihmisten päihteiden ja huumausaineiden käyttö, ja ongelmaiset ohjattaisiin hoitoon.
Kunnan vuokra-asuntoja voisi olla, mutta niiden pitäisi olla asukkaidensa vastuulla. Pihatyöt hoidetaan talkoilla, ja mikäli seiniin ilmestyy graffiitteja tai paikat alkavat hajoilla, laitetaan asukkaat kollektiivisesti vastuuseen. Asumusten kunto pitäisi tarkistaa säännöllisesti, aivan kuin tuvat armeijassa. Mikäli haluat asua läävässä, osta oma lääväsi.
Sosiaaliturvaa haluavan pitäisi aina tukea hakiessaan osoittaa tehneensä edes jotain palkallista työtä, oli se sitten lumen luomista naapurin pihalta tai muuta pientä. Ellei työtä ole kyennyt itse saamaan, ilmoittaudutaan pienipalkkaisiin hätäaputöihin, jotka sisältävät kaupunkien puhtaanapitoa, lumitöitä, infrastruktuurin kunnostamista ja sen sellaista. Työkykyisille ihmisille ei vastikkeetonta rahaa pitäisi olla olemassakaan. Tästä tietenkin poikkeuksena eläkeläiset ja muuten vajaakuntoiset.
Niin kauan kuin ihminen on sosiaaliturvasta tai muuten valtiosta riippuvainen (esim. töissä julkisella sektorilla), ei hänellä pitäisi olla myöskään äänioikeutta. Siitä, että ihminen voi äänestää lisää rahaa itselleen, seuraa aina vain lisääntyviä menoja. Se, että otat vapaaehtoisesti vastaan sosiaaliturvaa tai työpaikan valtiolta, vie äänioikeutesi. Jos haluat äänestää, hanki yksityiseltä sektorilta töitä.
Jos yllä oleva tuntuu ihmisoikeuksien polkemiselta, kannattaa muistaa, että kaikki yllä oleva on täysin vapaaehtoista. Jos haluat rahaa ja ilmaisen asumuksen, sinun on hyväksyttävä myös maksajan säännöt.
Ennen kuin rupeat raivoamaan, muista, etten ole ehdottanut mitään konkreettista. Nykypäivän suomalaiselle ei ole enää mikään häpeä elellä toisten kustannuksella. Päinvastoin, nykyään koetaan ihmisoikeudeksi tulla muiden mukavasti elättämäksi. Näin ei mielestäni pitäisi olla.
Kommentoi