Suo siellä, vetelä täällä.

Jossain päin Transylvaniaa vanha masentunut vampyyri kaataa itselleen uuden lasillisen palinkaa, ja miettii milloin hänestä tuli verenimennässä pelkkä höyhensarjalainen. Ahdistusta tuntee suomalainenkin katsoessaan vakavasti otettavien eduskuntapuolueiden talouslinjauksia.

Yhteisen hyvän nimissä ollaan valmiita viemään taas tuhkatkin pesästä, eikä näihin piruihintepsi edes valkosipuli.

Valtion lompakossa on ainakin kymmenen miljardin euron lovi, eikä sen kuromiseen tunnu poliitikolla oikein olevan mielekkäitä keinoja. Köyttä veronmaksajien munaskuiden ympärillä ollaan kyllä valmiita kiristämään milloin vain, mutta merkittävien leikkauksien tekoon ei kellään tunnu olevan rohkeutta.

Puolueiden linjaukset menonleikkausten suhteen ovat suorastaan masentavaa luettavaa. Loput keinot taas ovat lähinnä sormien laittamista ristiin ja parhaimman toivomista.

Oman puolueeni kokoomuksen linjat ovat siinä mielessä parhaat, että ainoana niitä ei ole vedetty täysin hatusta, vaan taustalla on ilmeisesti jopa kuultu jotakuta näitä asioita työkseen tutkivaakin. Kuluttamisen verotus on kyllä vahingollista, mutta talouskasvun eli hyvinvoinnin lisääntymisen kannalta sittenkin vähemmän vahingollista kuin tuloverotus. Kokoomus on päättänyt ainakin olla nostamatta työn verotusta, mikä on hyvä uutinen.

Kokoomus on myös valmis myös ns. maltillisiin, jopa neljän miljardin ”tehostuksiin”, mikä on hyvä. Puuttuvat miljardit löytyvät kuulemma pidentämällä työuria. Hieno ajatus, mutta sen toteuttaminen käytännössä ei ole niin helppoa.

Siihen ne kehut sitten jäävätkin. Puolueen esittämät kahden miljardin euron veronkorotukset ovat aivan mieletön ajatus. Suomalaiset maksavat jo nyt itsensä kipeäksi energiasta, ja arvonlisävero lisää tuotteiden hintaa lähes neljänneksen. Verotuksessa ei ole yhtään kiristämisen varaa, vaan päinvastoin.

Ei se ole ihan tuulesta temmattu väite, että juuri kulutusverojen nostaminen kohdistuu kaikkein pahiten pienituloisiin, eikä niitä voi oikein jättää maksamattakaan. Tämän voi todeta jokainen autoileva ihminen ostaessaan vanhan kympin litralta maksavaa löpöä corollaansa.

Näiden toimien jälkeen verorasitus kasvaisi siis kahdella miljardilla, mutta valtion menot pienenisivät kuitenkin jopa neljälllä.

Kokoomuksen talouspolitiikka tuntui hölmöltä, kunnes tutustuin muiden puolueiden esityksiin.

Keskusta on myös valmis ”vaatimattomiin” parin miljardin euron veronkiristyksiin, painottuen pääomaverotukseen. Yritysveroja he ovat valmiita jopa keventämään, mikä on aivan järkevää. Niin ”epäoikeudenmukaiselta” kuin se tuntuukin, ovat yritykset viime kädessä niitä, jotka kaiken maksavat.

Menojen leikkauksista ei keskusta ole halunnut puhua, mutta Kiviniemi arvioi niitä kuitenkin tarvittavan nollasta kahteen miljardia euroa. Keskusta luottaa siihen, että talouskasvu kattaa budjettivajeen niin, ettei mistään tarvitse leikata.

Mitenköhän pankinjohtaja lämpenisi, jos kertoisin aikovani maksaa asuntolainani raviveikkauksella?

Säästökohteista ei ole oikeastaan mitään tietoa, tai niistä ei haluta puhua. Elinkeinoelämä on esittänyt yritystukia leikattavaksi, mutta Kiviniemen kommentti ”tuntuisi oudolta ajatella, että me olisimme luopumassa niistä” sai aikaan halun lyödä päätä seinään. Tämä nyt on sitä kansantaloustieteilijän syvällistä asiaosaamista, jota Kiviniemi itse niin mielellään mainostaa vaalikeskusteluissa.

Keskustan toimien tuloksena verot kiristyisivät kahdella miljardilla, mutta valtion menot eivät välttämättä pienenisi lainkaan. Jokainen voi tässä kohdassa kuvitella maireasti hymyilevän Mauri Pekkarisen, joka työntää kättään syvemmälle juuri sinun taskuusi. Näky puistattaa.

Demarien mielestä kestävysvajetta on vain kahdeksan miljardia, josta noin kuusi miljardia katetaan ”talouskasvun ja työllisyyden paranemisen kautta”. Vuosituhannen alussa (2000-2008) oli ns. kaikkien aikojen kasvu, jolloin valtion tulot kyllä kasvoivat sen kuusi miljardia. Voidaanko mitenkään mielekkäästi laskea samanlaisen nousun varaan? Entä sitten, kun tulee taas laskukausi?

Loput kaksi miljardia saadaan kiristämällä veroja 1,5 miljardilla eurolla ja säästämällä 500 miljoonaa.

Jos demarien veronkiristysten kohteita katsoo, ne kohdistuvat perinteisen kaunalähtöisyyden mukaan ”lähinnä hyvätuloisiin”. Koska oikeudenmukaisuudesta napiseminen on täällä kuin tuuleen pieraisisi, tyydyn vain toteamaan, että demaritkaan eivät olisi valmiita kiristämään palkkatyön verotusta eivätkä yritysverotusta.

Huomionarvoista on, että tämän vasemmistopuolueen veronkiristykset olisivat itse asiassa kevyempiäkuin ns. porvaripuolueiden. Oi aikoja, oi tapoja.

Toisaalta demarit unohtavat budjettivajeesta kaksi miljardia, luottavat raviveikkaukseen verrattavissa olevaan talouskasvuun vielä enemmän kuin keskusta ja ovat kaiken lisäksi ”investoimassa” vielä yhden lisämiljardin johonkin. Demarien säästöpolitiikan lopputuloksena olisi puolitoista miljardia lisää veroja ja puoli miljardia enemmän menoja.

Perussuomalaisten matematiikalla 10 miljardin kestävyysvaje onkin vain 5 miljardia, joka on tarkoitus kattaa talouskasvulla, miljardin säästöillä ja parin miljardin veronkorotuksilla.

Toisaalta kun säästökohteiksi mainitaan EU-jäsenmaksut ja pakkoruotsi, ei sitä voi oikein tosissaan ottaa. Pakkoruotsista kyllä olisin itsekin valmis luopumaan milloin vain, mutta sen varaan en laskisi säästöjä, koska sen kustannuksia ei ole ikinä haluttu laskea eikä kunnollisia lukuja siksi ole saatavilla. Tarvinneeko edes mainita, ettei EU-jäsenmaksuista lintsaamista säästökohteena voi pitää muuna kuin äänestäjiä aliarvioivana vaalitäkynä.

Positiivista kyllä, Soini ymmärtää, ettei pääomaveroa voi ”loputtomiin kiristää”, eikä ansiotulojen verotuksia ole viisasta kiristää, koska se vähentää ihmisten työhaluja.

Vihreät ovat laskeneet kestävyysvajeen olevan seitsemisen miljardia, joka katetaan ehkä tässä vaiheessa jo vähemmän yllättäen kahden miljardin veronkorotuksilla ja miljardin menoleikkauksilla. Epämääräisellä tuottavuuden lisäämisellä ja työurien pidentämisellä saataisiin kasaan nelisen miljardia.

Mikäli vihreiden kielessä tuottavuuden lisääminen tarkoittaa julkisten menojen leikkauksia tulisi vihreiden politiikasta ehkä jopa suurimmat säästöt. Minulle tosin jäi epäselväksi, onko oikeasti tarkoitus säästää, ja miten suuri osa on tätä myyttistä työurien pidentämistä.

Kuten kaikki muutkin puolueet, vihreät ovat ensimmäisenä ns. hyvätuloisten ja pääomatuloa nauttivien taskulla. Paniikki vaikuttaa vihreiden leirissä olevan erityisen kova, ja onhan se toki ymmärrettävääkin. Vihreiden puolueaktivistien suojatyöpaikat ovat kenties kaikkein vakavimmassa vaarassa nykyisten kannatustrendien toteutuessa. On tässä lohduttomuuden keskellä siis valon pilkahduksiakin.

Yhteenvetona voi todeta, että äänestäjän todelliset vaihtoehdot puolueita valitessaan ovat melko vähäiset. Skylla ja Kharybdis siellä, suo ja vetelä täällä. Onneksi ehdokkaiden välillä on eroja, ja ne vaikuttavat pitkällä tähtäimellä myös puolueiden linjauksiin.

Kaikki puolueet kannattavat työurien pidentämistä mutta vastustavat useimpia tai kaikkia toimenpiteitä, joilla tähän tavoitteeseen päästäisiin. Kaikki kannattavat julkisten palveluiden tuottavuuden vahvistamista mutta tässäkin tavoitteessa useimmat realistiset käytännön keinot ovat uskalluksen puutteen vuoksi pannassa. Kaikki kannattavat talouskasvun edellytysten vahvistamista mutta kukaan ei suostu tunnustamaan, että kaikkien kannattamat miljardin tai kahden miljardin veronkiristykset tulevat tuhoamaan valtavan määrän kotimaista kysyntää ja sitä kautta työpaikkoja ja yrityksiä.

Lopuksi tärkein pointti, jota yksikään puolue ei tunnu käsittävän: Vaikka kaikki nuo myönteiset pitkän aikavälin kestävyyttä vahvistavat toimet onnistuttaisiinkin saamaan liikkeelle, niiden tuloksia odotellessa Suomen velkapommi räjähtää käsiin, ellei tuntuvia menoleikkauksia aloiteta heti.