Henri HeikkinenTänään on kansallinen kateuspäivä, jolloin toisaalla naureskellaan julkkisten yllättävän pienille tuloille ja toisaalla kadehditaan ”rikkaiden liian pieniä veroja”. Samaan aikaan lähes kaikkia hyvätuloisia kollektiivisesti nakertaa se, miten heidän yksityiselämäänsä riepotellaan mediassa ja se, miten heitä kohtaan lietsotaan tarpeetonta angstia.
Eräänlaisena kummajaisena tässä keskustelussa on esiintynyt suomalaisten kultapoika Supercell, jonka iloisina veronmaksajina esiintyvät perustajat tekivät kaikkien aikojen veronmaksuennätyksen. Yli 54 miljoonaa euroa veroja maksanut Ilkka Paananen tyytyväisenä toteaa, että ”me ollaan saatu paljon apua yhteiskunnalta, ja nyt on meidän vuoro maksaa takaisin”.
Hieno juttu! Suomalaisia menestystarinoita kaivataan lisää. Positiivisella asenteellaan Paananen on nopeasti noussut poliitikkojen ja median lemmikiksi. Hän on osoittanut, ettei Suomessa ole sinänsä mitään vikaa, vaan tekemällä asioita oikein voi täälläkin menestyä ja maksaa tyytyväisenä veroja. Tämä on erinomaisen hyvä asia.
Samaan aikaan Paananen onnistuu positiivisuudessaan olemaan vähintään Bono-tason omahyväinen ******, joka tekee mielettömän karhunpalveluksen kaikille muille yrittäjille.
”Omasta näkökulmasta suomessa on varsin hyvä yrittää … [jos miettii] sellaisia tilanteita jossa oma yritys ei ole menestynyt parhaalla mahdollisella tavalla, niin en mä niistä tilanteista voi kyllä syyttää valtiota vaan kyllä se syy on aina löytynyt ihan peilistä” Paananen kertoo Aalto Entrepreneurship Societyn videolla.
Tämä tieto varmasti lämmittää niiden kauppiaiden tai parturi- kampaajien mieltä, joiden pitää laittaa putiikkinsa kiinni pyhäpäivänä. Tai niiden kuljetusyrittäjien mieltä, jotka joutuvat säätämään erilaisten pätevyyskurssien kanssa. Innoissaan varmasti ovat ne taksikuskit ja proviisorit, jotka haluaisivat yrittäjiksi, mutta eivät saa lupia.
Samalla tavalla se tieto varmasti lämmittää ravintoloitsijan mieltä, joka käytettyään 3kk lupabyrokratian kanssa taisteluun saa kiitokseksi viranomaisilta surunaaman oveensa karkottamaan asiakkaat, koska tarkastuksen aikaan sattui keittiössä olemaan tarjoilijan sukat patterin päällä kuivumassa.
Noh, ilmeisesti kaikki muut ovat vain niin huonoja yrittäjiä.
Pelialalla ei ole työehtosopimuksia, ei ammattiliittoja, ainoat kulut käytännössä henkilöstöä, eikä verojakaan tarvitse maksaa ennen kuin miljoonat kilahtavat taskuun. Samaan aikaan toisaalla taistellaan kafkamaisten sääntöjen kanssa, maksetaan pienestäkin tuloksesta veroja sen sijaan, että voidaan investoida ja joudutaan ottamaan suuria riskejä esimerkiksi laiteinvestoinneissa.
Se on helvetin helppo olla suuri menestyjä jos on ensin puljannut firmalleen miljoonia ja miljoonia euroja sijoittajien leikkirahaa ennen kuin yhtään mitään on tehty ja saanut sen päälle useamman vuoden hakata muiden piikkiin päätä seinään ennen kuin tuli vahingossa raakatimantteja perseestä.
Omakotitalonsa pantanneen tai figuurikokoelmansa myyneen ”kaikki-tai-ei-mitään” –projektia kellarissa tekevän yrittäjän mieltä varmasti lämmittää Paanasen monessa paikkaa siteerattu tieto siitä, miten Supercellissä juhlittiin epäonnistumisia samppanjalla. Moniko lukijoista on on aitoa samppanjaa edes juonut?
Paanasen kommentit yrittäjyydestä ovat samaa luokkaa kuin lottovoittajan kommentit työttömyydestä. ”Todella mukava on ollut työttömänä ja itseään on voinut kehittää kun on ollut aikaa keskittyä itselle tärkeisiin asioihin. Nyt olen pitkän sapattivapaan jälkeen päässyt töihin ja teidän muidenkin tulisi päästä kun vain satsaatte itseenne”. Jätetään vain kertomatta, että siinä välissä tuli 10 miljoonan euron lottovoitto.
Jos ei näissä yrittäjyyskommenteissa olisi tarpeeksi, niin totta kai Paananen on myös yritystukien kansikuvapoika. ”Jos emme olisi aikoinaan saaneet sitä muutaman sadantuhannen euron Tekesin lainaa ja NIY-rahoituksen miljoonaa, menestyksemme ei olisi ollut mahdollista”. No kivat sulle.
Tällä yksittäisellä onnistumisella onkin sitten hyvä perustella valtion miljardien eurojen yritystukia, kun tosiasia on se, että tilastollisesti nämä tuet eivät ole taloudelle hyödyllisiä, vaan pikemminkin haitallisia. Kaiken lisäksi, jos miljardeja ei kierrätettäisi valtion kautta tukiin, voisi Suomen yritysverotus olla maailman alhaisimpia ilman, että mistään muusta tarvitsisi leikata, mikä suoraan toisi jopa satoja tuhansia työpaikkoja lisää.
Niin hapan kuin tämä kirjoitus ehkä onkin, ei tarkoitukseni ole yhtään vähätellä Supercellin menestystä. Sijoitusrahan hankkiminen on äärimmäisen vaativa suoritus. Samoin yrityksen menestyksekäs kasvattaminen ja niiden hittituotteiden löytäminen vaatii uskomatonta onnea ja ennen kaikkea osaamista. Ei siellä mitään turhia kavereita ole, vaan monin verroin esimerkiksi minua taitavampia ja fiksumpia.
Supercell on 2010-luvun kiistaton johtotähti, joka jäänee historiankirjoihin samaan tyyliin kuin Armi Kuusela – menestystarinana, joka nostatti suomalaisten itsetuntoa Nokian epäonnistumisten jälkeen.
Toivoisin vain, että Ilkka voisi ne ylevät kommenttinsa suomalaisesta yrittäjyysympäristöstä, julkisista tuista ja muista yhteiskunnallisista asioista työntää vaikka pers…jättää joskus sanomatta. Jos ei muuten, niin vaikka niiden 259 999 muun yrittäjän mieliksi.
***
HUOM! Pitänee vielä erikseen vääntää rautalangasta, että en ole kateellinen, katkera tai suhtaudu itse henkilöihin tai yritykseen millään tavalla negatiivisesti. Kuten sanoin, minusta Supercell on 2010-luvun kiistaton johtotähti ja heidän saavutuksensa on ainutlaatuisen hieno. Minusta on myös hyvä, että ihmiset menestyvät ja heillä on rahaa vaikka sitten sijoittaa muihin yrityksiin.
Helposti väärinymmärretty pointti tässä kirjoituksessa on se, että kun hyvin ainutlaatuisessa asemassa oleva kaveri yleistää, että ”ihan hyvä täällä on yrittää” tai ”verojen maksu ei haittaa”, hän tekee aikamoisen karhunpalveluksen monille muille yrittäjille, jotka oikeasti joutuvat kamppailemaan verojen, maksujen ja byrokratian kanssa.
Peliala on hyvin epätyypillinen toimiala ja monella muulla alalla sääntely aidosti haittaa yrittäjäksi lähtemistä tai yrittäjänä toimimista. Siksi vertasin Paanasta työttömään lottovoittajaan, joka ei ole ihan se tyypillisin työtön. Eräs verrokki voisi olla vaikka klassinen ”Jos heillä ei ole leipää, niin syökööt leivoksia” -kommentti Jean-Jacques Rousseaun teoksesta Tunnustuksia.
Kommentoi