Kovin vaikea menosuhde

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä piti viikonloppuna puheen, jossa hän vaati merkittäviä leikkauksia julkiselle sektorille. Puheen yhteydessä Sipilä mainitsi, että julkisen sektorin osuus bruttokansantuotteesta on noussut 58 prosenttiin.

Sipilän kommentissa oli varsin yleinen käsitevirhe, johon olen itsekin joskus syyllistynyt. Bruttokansantuotetta ei lasketa julkisista ja yksityistä menoista, vaan BKT yleisimmin käytetyssä merkityksessään tarkoittaa toimialojen yhteenlaskettua bruttoarvonlisäystä plus tuoteverot miinus tuotetukipalkkiot.

Julkisen sektorin osuus arvonlisäyksestä, ei ole 58 prosenttia vaan noin 20 prosenttia. Julkinen sektori siis tuottaa Suomessa viidesosan bruttokansantuotteesta ja yksityinen sektori neljä viidesosaa.

Tästä käsitevirheestä Sipilälle ovat vinoilleet mm. Helsingin Sanomien Nyt –liite, Verkkouutiset ja jotkut blogistit. Nyt –liite meni niin pitkälle, että sanoi ”isojen numeroiden” olevan Sipilälle hankalia.

Julkisten menojen osuus bruttokansantuotteesta on tosiaan huonosti vertailukelpoinen luku kuvaamaan julkisen sektorin kokoa, koska eri maissa on hyvin erilaiset järjestelmät muun muassa eläkkeissä, jotka Suomessa lasketaan mukaan julkiseen sektoriin.

Mainittu 58% tarkoittaa julkisyhteisöjen menoja suhteessa bruttokansantuotteeseen. Nyt –liitteen mukaan kyseinen suhdeluku ei kerro “juuri mitään järkevää”. Se kuitenkin kertoo, että merkittävä osa kansantalouden tuloista pyöräytetään tavalla tai toisella julkisen sektorin kautta.

Nyt –liitteen mukaan ”jos haluaa sanoa, kuinka suuri osuus Suomen taloudesta on julkista sektoria, eniten oikea vastaus on noin 20 prosenttia”. Eri maiden järjestelmien eroavaisuuksista johtuen ei julkisen sektorin arvonlisäys ole kuitenkaan yhtään sen parempi verrokki. Toki 20 prosenttia kuulostaa pienemmältä osuudelta kuin 58 prosenttia.

Koska erilaiset suhdeluvut ovat meille kaikille hankalia, lienee selkeintä puhua ihan konkreettisesti rahasta.

Julkisyhteisöjen kokonaismenot vuonna 2013 olivat noin 116 310 000 000 euroa, eli 21 336 euroa jokaista suomalaista kohti. Kerättyjen verojen ja maksujen lisäksi julkisyhteisöjen bruttovelka kasvoi seitsemällä miljardilla eurolla, eli verotusta siirrettiin tuleville vuosille.

Tätä Sipilän mainitsema suhdeluku konkreettisesti tarkoittaa. Täytyy olla joko todella tyhmä ja/tai sosialisti väittäessään, että kyseinen suhdeluku ei kerro ”mitään järkevää”.

Luonnollisesti on jokaisen oma arvovalinta pohtia, missä määrin mielekästä on ylläpitää järjestelmää, jonka vastineeksi verotus ja elinkustannukset ovat maailman huippua. Itse mieluusti miettisin, voiko tätä järjestelmää rakentaa muuten kuin kierrättämällä yli 100 miljardia euroa julkisen sektorin kautta ja työllistämällä suoraan yli 600 000 ihmistä.

Kyllä minua ainakin ihmetyttää se, että jos valtio lopettaisi kaikki erimuotoiset yritystuet, yritysten maksama yhteisövero voitaisiin laskea noin yhteen prosenttiin, jolloin Suomi olisi yhtäkkiä veroparatiisi yritysten näkökulmasta ilman, että tarvitsisi leikata jeniäkään mistään muualta.

Samoin minua ihmetyttää, että onko valtion ”työllisyyspolitiikka”, eli käytännössä ”työkkärin” palvelujen ja temppukurssien ylläpitäminen niin arvokasta, että siihen kannattaa käyttää lähemmäs 700 miljoonaa euroa vuodessa.

Paikallisella tasolla minua ihmetyttää, että mitä helsinkiläinen hyötyy vaikka uudesta 100 miljoonan euron kirjastosta.

Mikähän siinä kuitenkin on, että jotkut kokevat tarpeelliseksi väittää itsepäisesti, ettei mitään leikattavaa mistään löydy ja jokainen vaatimus pienentää julkista sektoria johtaa automaattisesti kauheaan selittelyyn. Onko julkisen sektori koko oikeasti jollekulle itseisarvo?