Onko Suomi vapaa maa?

Onko Suomi vapaa maa?

Kaikkien kieltojen, sääntöjen ja holhouksen keskellä olen alkanut vakavasti miettimään sitä, onko Suomi millään tavalla vapaa maa. Valtiovalta ei tunnu luottavan kansaan, vaan päinvastoin yksilöiden, yritysten ja yhteisöjen oikeuksia kavennetaan jatkuvasti.

Päättäjät toimivat siinä oletuksessa, että ihmiset ovat niin tyhmiä, että heille pitää antaa kaikesta määräyksiä ja sääntöjä. Monet ihmiset tietysti ovatkin, mutta eivät kaikki. Valitettavasti lainsäädäntöä ei voida tehdä niin, että se koskisi vain osaa ihmisistä.

Sama käyttäytymismalli itää myös virkamiehistössä. Byrokraatit tahtovat aivan samoin luoda valtiollisia valvontakoneistoja mitä typerämmille asioille. Esimerkkinä Onnettomuustutkintakeskuksen johtava tutkija Kai Valonen, joka ehdottaa, että katoille pitäisi saada luotua eräänlainen katsastusjärjestelmä.

Ongelmahan sinänsä on olemassa. Sen syitä ovat niin huono rakentaminen, kuin väärin tehty suunnittelukin, mutta jos valvonta ei toimi noihin kahteen edellä mainittuun, niin mitä joku kattorakenteita kyttäävä byrokraatti siihen auttaisi?

Asia on tiedostettu ja se korjautuu aivan vapaankin markkinatalouden keinoilla. Ensinnäkin hallin tai vastaavan omistajan intresseissä on pitää rakennuksensa pystyssä. Toisekseen vakuutusyhtiön intressi on maksaa mahdollisimman vähän vakuutuskorvauksia.

Markkinaraon vuoksi joku tuottaa laitteen, joka mittaa sähköisesti kattorakenteissa tapahtuvia muutoksia. Oulun yliopistossa tällainen on jo kehitetty. Nyt vakuutusyhtiö vaatii kyseisen laitteen käyttöä ja hallin omistaja tilaa sellaisen välttyäkseen onnettomuuksilta. Tähän ei vaaditty yhtään byrokraattia, jos ei lasketa niitä, jotka hankaloittivat tutkijoiden työtä yliopistossa.

Uusia lakeja, sääntöjä ja asetuksia säätämällä puututaan ainoastaan ongelmien oireisiin, hyvin harvoin niiden aiheuttajiin. Aina voidaan luoda uusi valtiollinen valvontakoneisto veronmaksajien kustannuksella. Valittajille näyttää siltä, että jotain tehdään, mutta käytännössä ihmisten vapautta on taas rajoitettu. Varsinainen ongelma ei katoa mihinkään.

Kyllähän se työllistää, mutta onko meillä enää varaa kustantaa jatkuvasti kasvavaa virkamiesarmeijaa? Syy ei ole varsinaisesti poliitikoissa tai virkamiehissä, vaan pikemminkin äänestäjissä. Kun jotain epämiellyttävää tapahtuu, kansa vaatii poliitikoilta toimintaa. Mikä olisi näkyvämpää toimintaa kuin säätää uusi laki tai asetus, jota valvomaan palkataan uusia virkamiehiä.

Poliitikoilta ja virkamiehiltä on yhä enenevissä määrin alettu vaatia sanojen muuttamista teoiksi ja uudet mediat mahdollistavat kaikenkarvaisten valittajien – kuten minun – äänekkäät ulostulot. Satatuhatta nimeä adressissa säikäyttää äänestäjien suosiosta elantonsa saavan poliitikon ja uusi laki alkaa kypsyä. Ennen valittajien täytyi sentään ottaa karvalakit käteen ja marssia eduskuntaan.

Toivoisin, että yhä useampi poliitikko siirtyisi teoista takaisin sanoihin. Kauniit puheet hämäävät äänekkäitä valittajia ja turha lainsäädäntö jää tekemättä, jolloin todellisiin ongelmiin voidaan keskittyä paremmin. Vaihtoehtoisesti äänestäjien pitäisi ymmärtää vaatia poliitikoilta (puoleesta riippumatta) uusien lakien sijaan nykyisten kieltojen, pakkojen ja rajoitusten vähentämistä – vapaampaa Suomea.

Kommentoi

Henri Heikkinen

Henri Heikkinen

Olen vähän yli kolmekymppinen Oulun kainuulainen, jolla on monenkirjava työhistoria mm. pelialan yrittäjänä, investointipankissa ja ammattikorkeakoulun opettajana.

Tällä hetkellä pyöritän ainutlaatuista verkkokauppaa osoitteessa www.valco.fi - Voit osoittaa tukeasi blogille asioimalla siellä :)

Seuraa somessa

Seuraa somessa, niin tiedät missä menen ja mitä teen milloinkin!

Kategoriat