Onko libertarismi utopistinen aate?

Libertarismin kriitikot mielellään vertaavat sitä utopiana Marxismi-Leninismiin, koska ”ikinä ei ole ollut libertaaria yhteiskuntaa”. Kriitikon tulisi ensin ymmärtää, ettei libertarismi ole kommunismin kaltainen kokonaisvaltainen utopia, vaan ainoastaan vapauteen perustuva ideologia.

Libertarismi on vain pitkälle vietyä liberalismia. Kaikessa yksinkertaisuudessaan kyse on vain jokaisen oikeudesta elää haluamallaan tavalla niin kauan kuin ei vahingoita muita. Se on meille itseisarvo. Ei siis ole mitään utopiaa libertaarista onnelasta.

Ymmärtääkseen liberalismia/libertarismia kriitikon tulisi myös tiedostaa, että se on aatteena syntynyt vasta valistuksen aikakauden lopulla, modernin ajan kynnyksellä. Sitä ennen tällaista yhteiskuntaa ei yksinkertaisesti ole osattu edes ajatella, vaikka jotkut esim. keskiaikaiset yhteiskunnat ovat toimineetkin spontaanisti hyvin samantyyppisesti.

Libertaarin valtion toteutuminen vaatii yhteiskunnan, joka on niin edistynyt, että se pystyy toimimaan muutenkin kuin vahvimman oikeudella. Talous on kehittynyt, sopimusjärjestelmä on kehittynyt ja ihmisten luonnolliset oikeudet on tunnustettu. Nämä edellytykset ylipäätään täyttyivät vasta valistuksen ajalta lähtien.

Varsinaista libertaarivaltiota (toisin kuin sosialistisia painajaisvaltioita) ei koskaan ole ollut. Modernina esimerkkinä anarkokapitalistisesti järjestäytyneestä yhteiskunnasta pidetään yleensä ns. villiä länttä, jossa ihmiset joutuivat varsin spontaanisti järjestämään yhteiskunnan. Tässä kohtaa on hyvä muistuttaa, että ns. villi länsi ei oikeasti ollut kuin elokuvissa.

Juuri muita esimerkkejä ei tietenkään ole, koska tällaisen yhteiskunnan syntyminen vaatisi käytännössä joko uuden valtion perustamista asumattomalle alueelle tai jonkin nykyisen romahtamista. Toisin kuin kommunistit, libertaarit eivät lähtökohtaisesti pyri väkivaltaiseen vallankumoukseen – aloitteellinen väkivalta on ideologian vastaista.

On älyllisesti epärehellistä väittää, ettei ”valtioton yhteiskunta” voisi toimia. Valtio sellaisena entiteettinä, kuin se nykyisellään nähdään, on kuitenkin muodostunut vasta modernin ajan kynnyksellä. Historiallisesti järjestystä on ylläpidetty hyvin moninaisin järjestelmin.

Kaikkiin yhteiskuntamalleihin on käytännössä aina yhdistynyt väkivallan käyttö – ja miksei olisi? Verottaminen on tehokkain tapa rikastua ja orjat ovat aikalaisten näkökulmasta olleet erinomainen resurssi. Ihmislauma on aina ollut hierarkkinen ja tulee varmaankin aina olemaan.

Keskusjohto sellaisena, kuin me sen ajattelemme, on varsin moderni ilmiö, koska käytännön vaikutusmahdollisuudet oman välittömän valtapiirin ulkopuolella ovat olleet hallitsijalle varsin pienet. Tämä johtui aikansa logistiikasta ja viestinvälityksestä. Yleensä ajatellaan vahvan keskushallinnon olevan lähtöisin absolutismin ajalta.

Suurimmalle osalle kaikista järjestelmistä on tyypillistä se, että yhteiskunnassa pidetään ”järjestystä” vähintäänkin alueellisen keskushallinnon voimin – oli se sitten kylän vanhin tai imperiumin keisari. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että valtio/keskushallinto olisi ollut infrastruktuurin tai lainsäädännön keskeinen järjestäjä samalla tavoin kuin mitä se on nykyään.

Aidosti yksityisiä (ilman verojen tai orjuuden kautta saatua tukea) infrahankkeita on toki nähty vain lyhyen aikaa 1800-luvulta 1900-luvun alkuun, mikä johtuu lähinnä sosialismin ja valtiokeskeisyyden noususta aatteena. Viimeisiä rippeitä tällaisesta yksityisestä infrasta ainakin Suomessa lienee Helsinkiin yksityisin voimin rakennetut raitiotiet ja joukkoliikenne. Vaikka infraa tehtiin yksityisesti ennenkin, niin ennen 1800-lukua useimpien rikkaiden varallisuuden taustalla oli kuitenkin ollut verotusta tavalla tai toisella.

Renessanssiajan Italian kaupunkivaltioissa kaupankäynnillä vaurastuneet mahtisuvut ylläpitivät rakennuskantaa, tukivat avokätisesti kulttuuria ja taidetta ja tekivät monenlaista muutakin sellaista, mitä nykyään pidetään lähes itsestään selvästi (hyvinvointi-)valtion tehtäväkenttään kuuluvana. Kauppakapitalismin menestys ja henkisen pääoman kukoistus eivät tapahtuneet Italiassa samanaikaisesti pelkästään sattumalta.

Nykymittapuulla melkein mitä tahansa yhteiskuntaa ennen absolutismin aikaa voitaneen monella tapaa pitää hyvinkin libertaristisena. Liberaalia ei tietenkään ole se, että paikallinen lordi-paroni käyttää mielivaltaa halutessaan, mutta asia pitää laittaa aina aikansa kontekstiin.

On ollut hallitsija, armeija, oikeuslaitos ja oikeastaan siinä se. Keskushallinnon kontrolli yksilöä kohtaan on ollut minimaalista, tosin yhteisön moraalinen kontrolli on ollut suurempaa kuin nyt. Lainsäädäntö on keskittynyt ratkaisemaan konflikteja eikä kontrolloimaan käytöstä, ja päätökset on tehty paikallisessa yhteisössä. Armeijat olivat usein yksityisiä, infrahankkeet alueellisten mahtimiesten toteuttamia, kulttuurin tukeminen yksityistä jne.

Ensimmäiset yleiset lait ovat olleet lähinnä estämässä eri yhteiskuntaluokkien mielivaltaa toisiaan kohtaan (Esim. Rooman XII taulut 450 eaa). Pääosin konfliktit ratkaisiin paikallistasolla tapauskohtaisesti ja ”laiksi” muodostui yksittäisten konfliktien sovittu ratkaisu.

Keskiajalla oikeudenkäyttö oli perusluonteeltaan sukujen ja heimojen yhteisöllistä sovinto-oikeutta, jonka ytimenä oli konfliktien ratkaisu tapauskohtaisesti. Olennaista oli estää oman käden oikeuteen tarttuminen. Vaikka siis taustalla oli valtio, se nimenomaan oli taustalla, eikä kontrolloimassa kuten nykyään. Asiat sovittiin asianosaisten kesken. Sinänsä aika libertaaria.

Ankara ja mielivaltainen kontrollipolitiikka runsaine normeineen syntyi absolutismin aikakaudella, mitä ei voi nimittää oikeudellisesti kovinkaan liberaaliksi aikakaudeksi. Tämä lieveni valistuksen aikakaudella, josta nykyinen oikeusvaltioperiaate on peräisin. Periaatteissa itsessään (esim. vallan kolmijako) ei ole varsinaista ongelmaa, mutta valistuksen aikakaudella vain syntyi myös periaate kaikki elämänalueet kattavasta sääntelystä, joka on ajan mittaan tullut yhä pikkutarkemmaksi.

Tällä hetkellä yksi maailman talousvetureista on Kiina, jossa keskushallinnolla on määräävä asema. Tämän päivän Kiina ei ole mikään pelin lopettava argumentti keskustelussa vapaan yhteiskunnan ja keskusjohtoisen yhteiskunnan keskinäisestä paremmuudesta esimerkiksi taloudellis-teknisen suorituskyvyn alueella. Björn Wahlroos kuvasi kirjassaan ”Markkinat ja demokratia” kehitystä, jossa taloudellisen hyvinvoinnin lisääntyminen ja keskiluokan synty ovat yhteiskunnassa ne tekijät, jotka lisäävät paineita demokraattisten instituutioiden ja oikeusvaltion rakentamiselle. Jo lähivuosina saatetaan nähdä, että kun keskimääräinen tulotaso Kiinassa vielä hiukan nousee, alkaa valtavalla määrällä kiinalaisia olla jo riittävästi menetettävää. Silloin poliittisen vakauden ylläpitämiseksi järjestelmää on pakko vapauttaa ja muokata kohti avoimempaa yhteiskuntaa ja oikeusvaltiota.

Valtion täysi olemattomuus ei ole se ainoa liberaaliuden mittari. Toisin kuin voisi kuvitella, libertarismiin liittyvä ajatus valtiottomuudesta / minimivaltiosta ei sulje pois järjestäytynyttä yhteiskuntaa, eikä se ole väkivaltainen kaaos. Oleellista on voimankäyttö kansalaisia kohtaan, valtion kontrolli ja tietyllä tapaa myös se, miten lähellä yksilöä päätökset tehdään. Ideaalitilanteessa yhteiskunta järjestyy paikallistasolla, josta sovitaan aina ylöspäin pelisääntöjä tarpeen mukaan, liberaalit perusperiaatteet muistaen.

Kommentoi

Henri Heikkinen

Henri Heikkinen

Olen vähän yli kolmekymppinen Oulun kainuulainen, jolla on monenkirjava työhistoria mm. pelialan yrittäjänä, investointipankissa ja ammattikorkeakoulun opettajana.

Tällä hetkellä pyöritän ainutlaatuista verkkokauppaa osoitteessa www.valco.fi - Voit osoittaa tukeasi blogille asioimalla siellä :)

Seuraa somessa

Seuraa somessa, niin tiedät missä menen ja mitä teen milloinkin!

Kategoriat