Kaikki ovat väärässä Kataloniasta (paitsi tietysti minä)

Ei tarvinne sen suuremmin avata Katalonian tilannetta, jota on puitu lähes jokaisessa mediassa. Keskiajalla itsenäinen kreivikunta ja viime vuosikymmeninä suhteellisen omavaltainen itsehallintoalue on vielä satojen vuosien ”espanjalaisuuden” jälkeen kulttuurillisesti ja kielellisesti omaleimainen alue. Nationalismi alueella heräili käsittääkseni 1800 -luvulla samaan aikaan kuin muuallakin Euroopassa, mutta esimerkiksi Suomesta poiketen, toivottua kansallisvaltiota ei päässyt syntymään.

Tilanteesta on vallalla käytännössä kaksi tulkintaa.

Legalistinen näkemys

Professori Jukka Kekkonen esittää Turun Sanomissa legalistisen näkemyksen Katalonian tilanteeseen. Hänen tulkintansa on, että yksipuolinen itsenäistyminen ei saa tukea kansainväliseltä oikeudelta. Hänen mukaansa Espanjan perustuslaki korostaa valtion jakamattomuutta, eikä alue voi yksipuolisesti päättää itsenäistyä.

Vaikka minun on aivan turha väittää Kekkoselle vastaan asiassa, jossa hän on professori, en voi vastustaa kiusausta ihmetellä perustuslakiin vetoamista. Minun maallikon aivoihini ei mene, miten ihmisen säätämä laki voisi moraalisesti oikeuttaa Espanjan olemassaoloa tai yhtään mitään muutakaan.

Voin olla väärässä, mutta käsittääkseni legalismin ajatus ylipäänsä on, ettei lailla sellaisenaan ole moraalia, vaan sen ainoa edellytys on, että se on saatettu voimaan normihierarkian mukaisella tavalla. Toisin sanoen laki on laki, jos se on laillisesti säädetty.

Asiaa voisi perustella filosofisemminkin, mutta helpoin oikotie missä tahansa keskustelussa on kaivaa esiin natsikortti ja todeta lainsäädäntöön vetoamisen olevan vähintäänkin arvonihilististä.

Luonnonoikeudellinen näkemys

Vastaavasti nationalistinen ja/tai luonnonoikeudellinen näkemys puoltaa Katalonian itsenäistymistä. Nämä mielipiteet tulevat käsittääkseni lähinnä poliitikoilta, kuten Jussi Halla-aho. Hän kiteyttää luonnonoikeudellisen näkemyksen Facebookissa (ehkä tietämättään) varsin ytimekkäästi:

”Yleismaailmalliset periaatteet ovat relevantimpia kuin paikalliset lait”

Kun Kekkonen ja muut vetoavat perustuslakiin ja äänestyksen legitimiteettiin, pohjautuu vastakkainen argumentti sinänsä luonnonoikeudelliseen näkemyksen kansojen itsemääräämisoikeudesta, jota legitimoivat Yhdistyneiden Kansakuntien sopimukset.

Siinä missä Kekkosen näkemyksen ongelma on moraalisen oikeutuksen puute, vaivaa luonnonoikeudellista näkemystä legitimiteetin puute. Moraali on vähän kuin peräreikä – jokaisella on omansa. Ainoa ei-moraalinen argumentti Katalonian itsenäisyyden puolesta pohjautuu ”kansainväliseen oikeuteen” ja YK:n puitteissa luotujen sopimusten tulkintaan. Ainoa vain, että ei ole mitään valtioiden yläpuolella olevaa valtaa, joka voisi pakottaa esimerkiksi Espanjaa ”päästämään irti” Kataloniasta.

Kekkonen tuo kirjoituksessaan ansiokkaasti myös esiin itsenäisyysvaatimusten moraalisen oikeutuksen – kansan niin sanottu ”yksimielinen tahto” on hänen mukaansa todellisuudessa saanut kerta toisensa jälkeen alle 50% kannatuksen kyselyissä. Myös äänestystulos tilanteessa, jossa vain aktivistit uskaltautuvat äänestämään on hänen mukaansa kyseenalainen.

Molemmat ovat väärässä

Loppujen lopuksi molemmat näkemykset ovat väärässä. Lainsäädäntö itsessään ei oikeuta mitään, eikä mikään moraalinen ”oikeus itsenäisyyteen” eroa käytännön tasolla loppujen lopuksi millään tavalla siitä, kun joku seppolehto heitetään putkaan miettimään YK:n turvaamaa oikeuttaan sananvapauteen tai Smash Asemista lähdetään toteuttamaan kokoontumisvapautta maijan takapenkille.

Kekkonen luonnollisesti pönkittää tiedostamattaan oman ammattikuntansa pyhää oikeutusta olla ihmisten yläpuolella lainoppineisuutensa kanssa. Perustuslaillisuuden jäykkyyden ja evoluution muutostarpeen välistä joustavuutta ei ole ihmiskunnassa kyetty ratkaisemaan ja se on ehkä yksi syy, miksi kriisejä syntyy.

Halla-ahon näkemys ja evolutiivinen luonnonoikeus taas sisältävät metafyysisen käsityksen yhteiskuntien synnystä ja kulttuurien ykseydestä. Ei sellaista ole. Kenen hyväksymiä nuo yleismaailmalliset periaatteet ovat ja kenellä on oikeus käyttää niitä tarkoitusperiensä eteen päin viemiseksi? Kaikkien ja ei kenenkään, riippuu tilanteesta ja olosuhteista. Pelkkää onanointia vedota johonkin metafyysisiin oikeuksiin.

Voisin lonkalta keksiä vähintään yhtä monta oikeutusta Katalonian itsenäisyyden puolesta ja sitä vastaan.

Se määrää kenellä on valta

Ainoa asia joka ratkaisee Katalonian itsenäisyyden – tai minkään muukaan asian on tosiasiallinen valta. Lainsäädännöllä on vessapaperia enemmän arvoa vain silloin, kun lainsäätäjällä on mahdollisuus pakottaa se käyttöön voimakeinoin. Pohjimmiltaan kuka tahansa jolla on keppi voi sanoa sille jolla ei ole keppiä olevansa ”valtakulttuurin” edustaja ja määritellä sillä oman metafyysiikasta juonnetun oikeutensa.

Valaiseva natsiesimerkki – niin kauan kuin Hitler pystyi näennäisen legitiimisti ylläpitämään lainsäädäntöään, ei sillä lopulta ollut mitään merkitystä millainen hirmuvalta maassa oli. Niin vain tehtiin. Siinä kohtaa, kun liittoutuneet jyräsivät Berliiniin, tuli miehittäjän oikeudesta myös saksalaisten oikeutta.

Toisin sanoen – niin kauan kuin Espanja voi pamputtaa Katalonialaisten itsenäisyyshaluja vähemmäksi, on Katalonia osa Espanjaa ja sillä selvä, vaikka kuinka Facebookissa laitetaan Katalonian lippua profiilikuvaan ja mikkokärnät vouhottavat Twitterissä. Vasta siinä kohtaa, kun Espanja menettää mahdollisuuden voimakeinoihin – eli ylläpitää omaa lainsäädäntöään, on peli menetetty ja tosiasiallinen valta siirtynyt siltä pois.

Machiavelli sen tiesi

Niccolò di Bernardo dei Machiavelli tunnetaan ainakin tietyissä piireissä yhä 1500 -luvulla kirjoittamastaan Ruhtinas (Il Principe) -kirjasta. Ruhtinas on tulkinnan mukaan joko oppikirja hallitsijoille tai vaihtoehtoisesti ovela paljastuskirja kansalle, joka kirjasta oppisi tulkitsemaan hallitsijoiden metkut ja ymmärtäisi miten hauras ruhtinaan valta pohjimmiltaan on.

Oli miten oli, osasi Machiavelli kirjassaan ennustaa, miten Katalonian tapaisille autonomisille alueille ennen pitkää kävisi.

Vaikka itsehallinto voi tuntua helpoimmalta ja parhaalta ratkaisulta, kytee siinä aina kapinan siemen. Macchiavellin mukaan vapauteen ja itsehallintoon tottuneiden kohdalla vallanpitäjä tulee aina lopulta häviämään, koska kansalla on aina entinen vapaus ja vanhat etuoikeudet joiden ympärille he rakentavat kapinansa heti kun mahdollista, eivätkä mitkään edut ja myönnytykset poista sitä tosiasiaa.

Tämä oli aikana ennen nationalismia, nyttemmin ”vapaan kansan” hallitseminen on todennäköisesti vielä vaikeampaa. On välillä jopa hämmentävää nähdä, miten hyvin satojen vuosien ikäiset kirjoitukset ovat vielä nykypäivänä relevantteja – ainakin soveltuvilta osin.

Onneksi Machiavellilla oli ohje myös kapinoivien alamaisten varalta – tuhoamalla ja nujertamalla kansakunnan, voi uusi valtias hallita sitä turvallisesti. Esimerkkinä hän käytti Karthagoa, josta ei ollut enää uhkaa Roomalle sen jälkeen, kun kaupunki oli viimein tuhottu.

Väkivalta lopettaa vittuilun, mutta nykyään sen käyttö on varsin haastavaa.  Koska väkivaltaa ei voida käyttää ”tarpeeksi”, eikä näin ollen kitkeä itsenäisyyshaluja, murenee Espanjan legitimiteetti ennen pitkää ja Kataloniasta luultavasti tulee itsenäinen.

Henristanissa ei olisi tuollaisia ongelmia. Siellä on vain yksi kulttuuri ja erimieliset ovat uudelleenkoulutusleireillä.

Kommentoi

Henri Heikkinen

Henri Heikkinen

Olen vähän yli kolmekymppinen Oulun kainuulainen, jolla on monenkirjava työhistoria mm. pelialan yrittäjänä, investointipankissa ja ammattikorkeakoulun opettajana.

Tällä hetkellä pyöritän ainutlaatuista verkkokauppaa osoitteessa www.valco.fi - Voit osoittaa tukeasi blogille asioimalla siellä :)

Kuukauden VALCO -tuote

VALCO -verkkokauppa on minun luotettava kauppani. Ostamalla sieltä tuet tätä blogia. t: Henri

Seuraa somessa

Seuraa somessa, niin tiedät missä menen ja mitä teen milloinkin!

Kategoriat