Jos yksi asia tässä epävarmuuden ajassa on taattu, se on kansanedustajien palkkioiden korotuksesta nouseva hurskastelun ja tekopyhyyden myrsky. Tämä nähtiin jälleen, kun eduskunnan palkkiotoimikunta päätti korottaa kansanedustajien palkkioita siten, että ne nousevat marraskuussa 88 eurolla ja vaalien jälkeen seuraavaksi nelivuotiskaudeksi 387 eurolla kuukaudessa. Yli 12 vuotta toimineilla korotus on hiukan suurempi. Kansanedustajan palkkiot ovat nykyään vähän alle 6000 euroa ja kauemmin istuneilla siitä ylöspäin.
Jopa Uusi Suomi, joka yleensä muuten on onnistunut pysyttelemään rauhallisena, sortui jo toukokuussa otsikoimaan ”Kansanedustajien palkka nousee pian – 5860€/kk ei riitä”. Vasemmistoliiton klassikkosiipeä edustava Esko-Juhani Tennilä äityi kiroilemaan itsekin saamaansa palkkion korotusta ja ”summasi”, että ”Näin ne tuloerot syntyvät”. Mies itse on istunut eduskunnassa tuloeroja kasvattamassa jo vuodesta 1975, eikä ole tiettävästi kieltäytynyt vielä yhdestäkään palkkionkorotuksesta.
Ensimmäisenä tuosta Uuden Suomen otsikosta tulee mieleen kysymys, mihin 5860 euron pitäisi riittää. Tai toisin päin, kuinka matala kansanedustajan palkkion pitäisi olla, että ei olisi aihetta hämmästellä, ettei se riitä. Olisiko sopiva ansiotaso esimerkiksi 5000 tai 4000 euroa? Tai suomalaisten keskiansio, suunnilleen 3000 euroa tai vähän alle? Kenties 2000 euroa, tai 1500?
Korotuksen jälkeenkin kyse on lainsäätäjän palkkioksi varsin kohtuullisesta tasosta. Se on suunnilleen kaksinkertainen suomalaisten keskipalkkoihin verrattuna. Samanlaisille tai paremmille ansioille pääsee tässä maassa tuhansittain juristeja, ekonomeja, diplomi- ja muita insinöörejä, lääkäreitä, markkinointipäälliköitä, rehtoreita, kuntayhtymän johtajia, apulaiskaupunginjohtajia, kansliapäälliköitä ja muita korkeasti koulutettuja erikoisammattihenkilöitä tai muuten vain elämässä kohtuullisesti pärjänneitä. Kuusi tonnia kuukaudessa on paljon rahaa, mutta ei todellakaan mikään ökyansio.
Monet yritysjohtajat pääsevät kansanedustajiin verrattuna moninkertaisille kuukausiansioille (mikä ei ole ollenkaan väärin), eikä tässä tarvitse mennä vielä lähellekään suurten pörssiyhtiöiden johtajia tai suuromistajia. Kansanedustajat ovat turhankin helppoja maaleja palkkahurskastelulle. Ministeriöistä ja muualta valtionhallinnosta löytyy laumoittain erilaisia johtajia ja päälliköitä, jotka tienaavat saman verran tai enemmän kuin kansanedustajat, eivätkä ole minkäänlaisessa poliittisessa vastuussa saati jatkuvassa roskajulkisuuden valokeilassa.
Vakavasti kysyen: Kuka haluaa sellaisen eduskunnan, jonka jäsenille riittää 1500 euron kuukausipalkka? Rimaa voi nostaa ja edelleen kysyä, entäpä 2000 tai 3000 euron? Kuka on niin tyhmä, että lähtee 2000 tai 3000 eurolla kuukaudessa sellaiseen mankeliin, johon kansanedustajat joutuvat jo ennen valituksi tulemistaan?
Politiikkaa ulkopuolelta katsova tuskin ymmärtää, miten raskasta jo pelkkä kampanjointi on. Onnistuessaan eli valituksi tullessaan ehdokas pääsee asemaan, jossa hänen nauttimansa arvonanto tuntuu sijoittuvan jonnekin pedofiilin ja pultsarin välille. Harva ymmärtää sitä, miten paljon keskiverto kansanedustaja tekee töitä saamatta siitä koskaan kiitosta tai tunnustusta.
Sanon aivan suoraan, että ainakaan minä en olisi valmis sellaiseen millään ”kansan keskipalkalla”. Paljon mieluummin tienaisin saman rahan vaikka kuorma-autoa ajamalla. Ilman ventovieraiden vittuilua tai iltapäivälehtien roskalööppejä. Kohtuullisen hyvä palkka tuskin on kenellekään motiivi mennä eduskuntaan, mutta ilman sitä sinne ei kyllä kukaan täysjärkinen menisi haukuttavaksi.
Helsingistä kolmen kilometrin säteeltä eduskuntatalosta löytyy varmasti 200 vapaaehtoista hoitamaan kansanedustajien tehtäviä vaikka ruokapalkalla, kunhan samalla varmistetaan, ettei toimeentulotuki katkea. Varmasti löytyy tulijoita myös 1500, 2000 tai 3000 euron palkkioille. Suomesta löytyy varmasti 200 sellaista, jotka ovat valmiita vaikka maksamaan päästäkseen eduskuntaan. Olisiko päätöksenteko tällöin parempaa? Tuskin.
Jeesustelun huippuna toimivat ehdokkaat, jotka lupaavat lahjoittaa palkankorotuksensa hyväntekeväisyyteen. Sääli äänestäjää, joka valitsee ehdokkaansa halpahintaisen populismin perusteella. Siinä todellakin saa mitä tilaa.
Tämä olkoon toinen vaalilupaukseni: Jos minut valitaan eduskuntaan, en tule hurskastelemaan palkkioiden korotuksista puolella sanallakaan vaan sitoudun käyttämään korotukset viimeistä senttiä myöten erilaisiin paheisiin ja ajanvietteisiin.
Kommentoi