Henri HeikkinenHallituksen tai opposition toimintaa on helppo arvostella. Joku voi sanoa, että Katainen tekee huonosti antaessaan Kreikalle lainaa. Toisen mielestä Urpilainen on aivan pihalla eikä tiedä mistään mitään. Tällaisella politiikan analyysillä ei kuitenkaan ole juuri mitään arvoa, kun mietitään, onko hallitus- tai oppositiotyöskentely ollut hyvää. Toisen mielestä erinomainen päätös on toisen sulaa hulluutta. Erinomaisena esimerkkinä lisäydinvoimasta käyty kädenvääntö.
Hyvän ja huonon politiikan arviointiin tarvitaan siis muita, objektiivisempia mittareita. Mitä luultavimmin näitä yhteiskuntatieteiden puolella jo on, mutta valitettavasti sivistymättömänä en ole niistä tietoinen, joten joudun keksimään pyörän uudelleen. Pyörästäni voi tulla kulmikas mutta ainakin se on oma tekemä [sic], ja se on kaltaiseni epätieteellisen maalaispojankin ymmärrettävissä.
Mielestäni hyvää hallituspolitiikkaa voidaan parhaiten arvioida kahdella asteikolla. Ensimmäinen on valta ja toinen valmistelu. Valtaa voidaan arvoida siinä suhteessa, miten puolueet ovat saaneet ajamiaan asioita hallitusohjelmaan tai muuten läpi hallituksessa. Valta tulisi suhteuttaa puolueen paikkamäärään, ja hyvin hallituksessa työskennellyt puolue tai yksittäinen henkilö on saanut suhteessa enemmän valtaa kuin toiset.
Valmistelu on toinen arvioitava suure hyvässä hallitustyöskentelyssä. Hallituksen esittäessä uutta lainsäädäntöä tulisi arvioida valmistelun huolellisuutta. Onko hallitus kuunnellut asiantuntijoita, esitetäänkö julkisuudessa kritiikkiä huolimattomasta valmistelusta, ja paljastuuko lähes valmiista lakiesityksistä suuria aukkoja tai porsaanreikiä. Missä määrin valmistelu on pohjautunut empiiriseen tietoon, missä määrin eturyhmäpainostukseen ja missä määrin puhtaaseen ideologisuuteen tai jopa silkkaan tunteiluun? Ovatko muutosten perustelut todenmukaisia vai mennäänkö tarpeettomasti piiloon EU:n tai ”kansainvälisten velvoitteiden” savuverhon taakse?”
Lisäksi valmisteluun liittyy olennaisena se, miten uudistukset saadaan ”myytyä” kansalle ja kansanedustajille. Kohtaavatko esitykset suurta vastustusta? Täytyykö puolueiden turvautua sinänsä epädemokraattiseen puoluekuriin saadakseen aloitteensa läpi? Pitääkö kansalle valehdella lainsäädännön taustoista ja vaikutuksista? Pyhittääkö tarkoitus keinot? Ovatko keinot ja päämäärät alun perin oikein valittuja, vai joudutaanko etukäteen päätetyille ratkaisuille säveltämään perusteluita jälkikäteen? Nämä kaikki ovat valmistelun laadullisen arvioinnin kannalta välttämättömiä kysymyksiä.
Koska oppositiopolitiikka on hyvin erilaista kuin hallituspolitiikka, sitä ei voi arvioida täysin samoin kriteerein. Hallituksen kannan lähes poikkeuksetta voittaessa ei oppositiolla ole samanlaista suoran vallankäytön mahdollisuutta. Opposition toimintaa vallan näkökulmasta voidaankin arvioida sillä, kykeneekö oppositio vaikuttamaan hallituksen esityksiin ja minkä verran.
Esimerkiksi ulkomaalaislain käsittely valiokunnassa eli todellinen vaikuttamisen paikka oli lipsahtanut perussuomalaisilta käytännössä ohi, ja vasta aivan viime metreillä eduskunnassa herättiin pitämään asiasta meteliä. Populismia, vai ammattitaidottomuutta? ”…missään vaiheessa yli puoli vuotta kestäneen käsittelyn aikana ette esittäneet mitään muutosta tähän asiaan.”, vastasi Tapani Tölli perussuomalaisten kritiikkiin eduskunnan käsitellessä ulkomaalaislakia.
Opposition tehtävä on mielestäni tuoda vaihtoehto hallituksen esittämälle politiikalle. Tärkein arviointikriteeri hyvälle oppositiotyöskentelylle onkin se, kykeneekö oppositio tuomaan uskottavan vaihtoehdon poliittiseen päätöksentekoon. Maassa jossa kolme suurinta puoluetta ajavat yleismaailmallisesti kaikille hyvää, on aidosti erilaisen, perustellun näkökulman tuominen keskusteluun osoittautunut haastavaksi.
Opposition kuitenkaan tarvitse rakkikoirana automaattisesti vastustaa kaikkea, mitä hallitus esittää. Taitava oppositiopoliitikko voi kääntää hallituksen toiminnan hyödykseen myös myötäilemällä. Jos annetaan ymmärtää, että ”hallitushan tekee tässä juuri niin kuin oppositiokin olisi tehnyt”, on se oikeassa tilanteessa erinomainen piikki hallituksen arvovaltaan.
Myös vastustusta voidaan arvioida laadulliselta kannalta. Hyvä ja uskottava, älyllisesti kestävä kritiikki on omiaan vahvistamaan opposition viestin voimaa, kun taas kaiken liikkuvan ampuminen näyttää juuri sellaiselta kuin onkin. Jos oppositiopolitiikkaa tehdään puhtaasti populistisen retoriikan pohjalta, sekin on taitolaji, joka vaatii erityisosaamista ja vahvaa persoonallisuutta. Retorista osaamista voidaan arvioida objektiivisilla kriteereillä aivan kuten asiasisällön osaamiseen liittyvää pätevyyttäkin.
Näistä näkökulmista tarkastellen voidaan mielestäni arvioida hallitus- oppositiopolitiikan onnistumista paremmin kuin puhtaasti subjektiivisista lähtökohdista.
Miten blogin lukijaraati lähtisi arvioimaan kuluneen nelivuotiskauden onnistumisia ja epäonnistumisia?
Kommentoi