Aina välillä, nykyään yhä useammin, tulee vastaan mediassa ihan vakavissaan kirjoitettuja artikkeleita joita kuvaa parhaiten tieteellinen termi ”naalinpaskaa”. Nyt törmäsin Facebookin kautta menopaussi-ikäisten naisten julkaisussa olevaan ”kuusi tasa-arvomyyttiä työelämästä” -artikkeliin.
Jutussa kirjoittaja ”kumoaa” kuusi ”tasa-arvomyyttiä” tuomalla jokaiseen kohtaan jo monta kertaa valheeksi todistettua tai muuten typerää argumenttia. Ymmärrän, että kyseessä on toimittajan epätoivoinen tapa saada klikkejä, minkä vuoksi en linkkaa alkuperäiseen artikkeliin lainkaan.
Koska minulla ei ole parempaakaan tekemistä, ajattelin kirjoittaa artikkeliin vastineen. Viimeinen ”myytti” on jaettu kahtia, koska siinä oli kaksi vähän erilaista väittämää.
- Suomalaisnaisen palkkaeuro on ainakin vuodesta 1985 asti ollut noin 80-83 senttiä miehen eurosta. Miksi tämä yksi asia – naisten ja miesten palkkaero – pysyy vuosikymmeniä prikulleen samana?
Naisen palkkaeuro ei ole 80 senttiä. Se on yksinkertaisesti sanojasta riippuen joko tilastoharha tai tietoista valehtelua.
Työuran kokonaisansioita mitattaessa koko työväestön kohdalla naiset jäävät noin 20 prosenttia ”jälkeen”. Tämä on kuitenkin tilastoharha – kun mitataan samasta työstä maksettavaa palkkaa, ovat palkat käytännössä samat, naisen euro on kutakuinkin 97 senttiä. Tämä mitätön ero johtuu siitä, että miehet tekevät tuon 3 sentin verran enemmän töitä.
Jos laskelmaan otettaisiin mukaan eläkkeet ja yhteiskunnalta saatavat tuet, voi olettaa tilaston kääntyvän täysin päälaelleen. Aiemmin mainittu 20% ero johtuu pääosin naisten ja miesten erilaisista koulutus- ja uravalinnoista joihin pääsemme myöhemmin.
Aiheesta lisää kirjoitti mm. EK:n johtava asiantuntija Heidi Sabanadesan blogissaan: https://ek.fi/blogi/2015/02/10/naisen-euro-on-97-senttia/
- Käytännössä Suomen työmarkkinat ovat jakautuneet jyrkästi naisten ja miesten töihin eli työmarkkinat ovat segregoituneet […] Voi perustellusti epäillä, että segregaatio ei selitä palkkaeroja vaan on itse palkkaeroja tuottava dynamiikka.
Suomen työmarkkinat ovat Union neljänneksi segregoituneimmat, eli jakautuneet miesten ja naisten töihin. Itse asiassa ”tasa-arvoisemmissa” maissa, kuten Suomi, Ruotsi ja Norja on yleensä suurempi jakautuminen miesten ja naisten töihin kuin ns. vähemmän tasa-arvoisena pidetyissä.
Paradoksaalisesti siellä, missä naisilla on suurin valinnan vapaus, valitaan ensisijaisesti naisvaltainen ala. Se on itsessään mielenkiintoinen ilmiö, mutta tuskin palkkaeroja tuottava dynamiikka. Hankala nähdä myöskään ongelmana valinnanvapauden tuottamaa tilannetta.
Segregaation aiheuttamat palkkaerot johtuvat kuitenkin pääosin siitä, että naisvaltaiset alat ovat useimmiten julkisen sektorin tuottamia tai palvelualoja. Ensimmäisen palkkatasoa (onneksi) rajaa sen taloudellisesti tuottamaton luonne ja budjetista tuleva rahoitus, jälkimmäisessä taas yleensä matala koulutusvaade.
- Naisten miehiä parempi kouluttautuminen ei ole ratkaissut palkkaeroja [..] Juuri kun naiset ovat kouluttautuneet ja heidän pitäisi saavuttaa hyvä työmarkkina-asema, kriteerit muuttuvat ja koulutuksen merkitys palkkauksessa pienenee.
Yksi mielestäni typerimpiä ajatuksia on ajatella, että palkan pitäisi olla jotenkin seurausta koulutuksesta. Koulutus on avain parempipalkkaisiin töihin. Palkka ei ole palkkio koulutuksesta. Koulutuksen merkitys on pienentynyt lähinnä it-alalla, jossa koulutus ei yksinkertaisesti pysy kehityksen perässä ja jossa kaikki rahanarvoiset taidot opetellaan itse kotona.
Jätin yliopisto-opinnot kesken joskus kymmenen vuotta sitten töiden vuoksi. Tänä syksynä jatkoin niitä ja ensi keväänä minun pitäisi valmistua. Voin tässä kohti hyvällä omallatunnolla sanoa, kun kursseja on jäljellä enää muutama, että en ole yliopistosta oppinut yhtään mitään mistä kenenkään kannattaisi maksaa, enkä varsinkaan mitään sellaista, mitä en olisi oppinut selailemalla nettiä.
Niin vain minunkin palkkatasoni ja arvoni työmarkkinoilla mitä todennäköisimmin nousee sen vuoksi, että suoritin tyhmän tutkinnon.
- Miksi markkina muutoin polkisi juuri naisten työn hintaa? Jos työlle on tarve ja tarjolla on hyvä tekijä, miksi kategorisesti naisten työ olisi vähemmän arvostettua?
Koska se ei ole. Kuten aiemmin mainittu, samasta työstä maksetaan sama palkka. Palkkatasojen taustalla on työn subjektiivinen arvo. Työllä ei ole mitään luontaista arvoa, vaan se on arvokasta ainoastaan siinä määrin kuin on olemassa tuotetta haluava arvostaja.
Tämä jokseenkin monimutkainen virke viittaa siihen, että työn hinta on hyvin pitkälti sidoksissa siihen, miten paljon työn lopputuloksesta asiakas on valmis maksamaan – ja miten moni asiakas siitä on valmis maksamaan.
Ohjelmoijan työhön käytetty 60 000 euroa voi tuottaa työpanoksen ostajalle kymmen- tai satakertaisen määrän rahaa. Jos hyvä ohjelmoija on kaksi kertaa niin tuottava, ei hänelle ole mitään ongelmia maksaa vaikkapa 100 000 euroa työstä. Ostajan saama hyöty on entistä suurempi.
Sairaanhoitajan työhön käytetty raha tuottaa vain sen verran mitä veronmaksaja tai sairaalan asiakas on valmis maksamaan hoidosta. Sairaanhoitajalle maksettu lisäraha ei tuota yhtään lisää rahaa, ellei sairaanhoitaja keksi, miten hoitoa merkittävästi tehostetaan.
Tämä ilmiö korostuu siinä, että yksityisellä sektorilla voidaan helposti yhdelle hyvälle ohjelmoijalle maksaa moninkertainen palkka mitä huonolle maksetaan. Sairaanhoitajien ja muiden julkisen sektorin työntekijöiden palkat tulevat taulukosta. Yhden hyvän palkkaa ei voida merkittävästi nostaa, nostamatta samalla kymmenien tuhansien muidenkin.
- Tämä tarkoittaa suomeksi sitä, että naisten tulisi valita miesammatti. Entä jos kaikki valitsisivat miesammatin eikä yksikään tyttö menisi hoitoalan koulutukseen tai pyrkisi opettajaksi? Ajatuskoe osoittaa puhtaan valinnan ajatuksen kestämättömäksi – ja kohtuuttomaksi: 15-18-vuotiaiden tyttöjen pitäisi muka valinnoillaan hoitaa vuosikymmeniä tai jopa vuosisatoja yhteiskuntaan rakentuneet palkkajärjestelmät ja ammattiarvostukset.
En ymmärrä miksi toimittaja kirjoittaa nais- ja miesammateista. Jos kaikki valitsisivat ”miesammatin”, sen palkkataso laskisi, kun työvoiman tarjonta kasvaa. Sama valitus alkaisi uudelleen ja taas se olisi epätasa-arvoa.
Mikäli toimittajan tasa-arvoideaali on, että palkat ovat keskimäärin samat sukupuolesta riippumatta, kaikilla aloilla ja työpaikoilla pitäisi olla sukupuolikiintiöt. Parasta olisi vielä, jos valtio määräisi työpaikat osaamisen ja psykologisen profiilin mukaan, että varmasti kaikilla aloilla on 50% sukupuolijakauma. Koko ajatus on täysin älytön.
Miksi kenenkään pitäisi ylipäänsä korjata mitään? Eivät kaikki miesvaltaiset alat ole hyvin palkattuja. Naiset ovat tervetulleita myös miesvaltaisiin hanttihommiin. Jokaisen tilanne on hänen omansa ja valinnat pitää tehdä sen mukaan mikä itselle sopii – ei sen vuoksi, että joku katkeroitunut feministi jossain on huolissaan tilastoista.
Yksilön kannattaa valita sellainen ammatti josta on itse kiinnostunut. Se on vapautta. Palkkatasot ja uramahdollisuudet on helppo selvittää etukäteen koulutusta valittaessa. Turha niistä on jälkikäteen valittaa. Jos tuntuu, että ei kiinnosta niin kouluttautuu uudestaan eri alalle.
- ”Julkisella sektorilla työskentelevistä 80 prosenttia on naisia. Kunnilla on kuitenkin jostakin syystä varaa maksaa parempia palkkoja Teknisten sopimuksen piirissä oleville miehille kuin muiden sopimustensa piirissä oleville naisille.”
Teknisten sopimuksen piirissä lienee myös naisia ja toisinpäin.
Teknisillä aloilla julkinen sektori kilpailee työntekijöistä suuren yksityisen sektorin kanssa. Monilla aloilla taas julkinen sektori on käytännössä ainoa työnantaja – joko suoraan tai rahoittamalla yksityisiä palveluntarjoajia, jotka tarjoavat palveluksiaan kunnille.
- Koko yhteiskunnassa kilpailukykyä ja säästöä haetaan nykyään julkisen sektorin naisten palkkojen kustannuksella. Miksi julkisen sektorin elintärkeät ja välttämättömät työt on nyt asemoitu palkkakehityksessä vientisektorin taakse?
Verovaroja ei oikein voi säästää muuta kuin vähentämällä kustannuksia sieltä, missä verorahoilla maksetaan. Pienempi palkka yksityisellä sektorilla ei tuo suoraan yhtään lisää veroeuroja julkisen sektorin käyttöön, joskin työmarkkinoiden suurempi joustavuus toisi, mutta se on aivan toinen keskustelu.
Kommentoi