Oma maa mansikka?

Blogissani on ollut joulukuussa hiljaista, mutta vastoin useiden toiveita en ole kadonnut maan päältä. Olin kolmisen viikkoa Rio de Janeirossa latailemassa akkuja. Pieni tauko tuli tarpeeseen, sillä olin todella stressaantunut ja voisi melkein sanoa, että hieman masentunutkin. Loma teki hyvää ja herätti paljon ajatuksia.

Haluaisin kirjoittaa jonkinlaisen maaraportin Brasiliasta, mutta tällä hetkellä en osaisi tehdä siitä millään tavalla objektiivista. Teksti olisi sävyltään jotain ”Suomi on paska maa, täällä on kaikki ihan perseestä”. Tyydynkin tuomaan esille muutamia ajatuksia, joita matka minussa herätti.

Objektiivisesti ajateltunahan Suomen paskuus ei pidä paikkaansa, ainakaan useimpien kohdalla. Suomi on sitä vain korkeasti koulutetulle tai muuten kyvykkäälle, joka saisi paremman elintason ja miellyttävämmän ilmaston lähes missä tahansa muualla maailmassa, mukaanlukien Brasilia. Rahalla saa ja hevosella pääsee. Mikäli minulle joku tarjoaisi hyväpalkkaista työtä Brasiliasta, olisi houkutus lähteä aika suuri.

Vapauden näkökulmasta Brasilia on hiukan kaksijakoinen maa. Taloudellisen vapauden mittareilla kyseessä on protektionistinen sosialistimaa, jota valtion käsittämätön byrokratia ja laajalle levinnyt korruptio vaivaavat. Yrittäjyys ei ole mahdotonta, mutta se on hankalampaa kuin Suomessa, eikä liene yllätys, että maassa koulutetaan huomattavan paljon juristeja.

Kuitenkin, mikäli ei aio yrittäjäksi, on maa miljoonasti vapaampi paikka elää kuin Suomi. Kaikki ei ole niin tolkuttomuuksiin asti säänneltyä ja tarkkaa. Yksityishenkilönä voi tehdä oikeastaan mitä huvittaa, ja esimerkiksi poliisin into puuttua sellaisiin ”rikoksiin” kuin puhelimeen puhuminen ajon aikana on melko mitätön.

Pahitteeksi en myöskään pistä sitä, että alkoholia voi ostaa 24h ja oikeastaan mistä tahansa. Todelliset päihteiden ongelmakäyttäjät, jotka aiheuttavat suurimman osan sosiaalisista ongelmista, eivät lopeta juomista sen takia, että kaljan myynti huoltoasemalla avataan vasta yhdeksältä. Silti Suomi kiusaa kaikkia tämän kuitenkin melko rajatun joukon takia.

Koen useilla matkoillani saaneeni varsin hyvän kuvan paikallisten arjesta. Äitini on brasilialainen, puhun sujuvaa portugalia enkä ole koskaan yöpynyt brasilialaisessa hotellissa. Sukulaisiani on laidasta laitaan, ja viimeisimmälläkin matkallani sain viettää aikaa kovin erilaisissa ympäristöissä torakoita vilisevästä hökkelistä ”viiden tähden” taloyhtiöön.

Rio de Janeiron slummeja, rikollisuutta ja Brasilian suuria tuloeroja käytetään usein esimerkkinä, joilla halutaan alleviivata pohjoismaisen sosiaalidemokratian autuutta. Maassa on huomattavia ongelmia, mutta ne ovat lähinnä sosialistisen ja protektionistisen hallinnon syytä.

Rikollisille luodaan huomattavat markkinat tiukalla huume- ja uhkapelipolitiikalla. Kun jokin markkina kysytylle tuotteelle on täysin lainsuojaton ovat myös markkinoilla käytetyt keinot sellaisia. Sinebrychoffin ja Olvin on hankala kuvitella tappavan toistensa työntekijöitä alkoholimarkkinoita vallatessaan, mutta kieltolain aikana rikolliset taistelivat reviireistään ja myyntikanavistaan hyvinkin verisesti – samoin kuin huumekauppiaat nykypäivänä.

Perimällä korkeita veroja ja tulleja tuontituotteista vähennetään keskiluokan sekä ylemmän keskiluokan ostovoimaa, jolloin heidän mahdollisuutensa työllistää ovat heikompia. Taloudellisen vapauden lisääntyessä myös työvoiman tarve kasvaisi. Valtio ei kykene luomaan työllisyyttä, ainoastaan vähentämään työllistämisen esteitä. Tämä pitäisi ymmärtää niin Suomessa kuin Brasiliassa. Ainoa sosiaalidemokratian ilmentymä, jonka soisin rantautuvan Brasiliaan, olisi tasa-arvoinen peruskoulutus kaikille.

Matkailu avartaa, sanotaan. Viimeisen matkan jälkeen onkin kylmä ja ankea Suomi lähinnä ottanut päähän. Sosiaalisilla siteillä on kuitenkin ihmeellinen voima. Vaikka kuinka haluttaisi vaihtaa maisemaa, tuntuu ajatus kaiken ja kaikkien jättämisestä mahdottomalta. Mikäli joku lukijoista sattuu olemaan korkeasti koulutettu sinkku, suosittelen yrittämään leveämmän leivän hankkimista jossain muualla kuin Suomessa, ennen kuin ehdit hankkia pallon jalkaasi asuntolainan ja perheen muodossa.