Henri HeikkinenUuden vuosituhannen vasemmiston menestysresepti on yksinkertainen: Otetaan nuori nainen ja kourallinen karkeaa kissanhiekkaa. Asennetaan hiekka ja annetaan tietokone millä kirjoittaa. Viesti on samaa katkeraa ja epäloogista sontaa millä on lietsottu vallankumouksia, tapettu yli sata miljoonaa ihmistä ja aiheutettu miljardien köyhyys.
Tämä viesti, joka on raikas kuin pierun jälkiaromi muumioidun Leninin housuissa, tuntuu yhä vetoavan loputtomiin tyhmiin massoihin, ja miksei vetoaisi. On niin paljon helpompaa vain valittaa vääryydestä, etsiä syntipukki ja vaatia hänen tuomitsemistaan kuin oikeasti tehdä jotain.
Koskaan vasemmistossa ei rakenneta tai kehitetä mitään, vaan aina revitään. Kaikki pitää saada etsimällä vihollinen ja ottamalla joltain toiselta pois. Vasemmistolainen työväenliike lähtee työnantajan aseman heikentämisestä yhteisen menestyksen sijaan, vasemmistolainen feminismi lähtee miehen aseman heikentämisestä tasa-arvon sijaan, vasemmistolainen maahanmuuttopolitiikka lähtee positiivisesta syrjinnästä yhteiselon sijaan.
Herätkää nyt idiootit. Miksi te sen nielette? Ilmeisesti toivotte saavanne isomman murun siitä jonkun muun leipomasta pullasta tekemättä mitään itse.
Vasemmiston menestys perustuu osaltaan siihen, että on etuoikeutettuja, rikkaiden perheiden kultalusikka takapuolessa syntyneitä lapsia, kuten vaikka Erkki Tuomioja tai ex-Akuliina Saarikoski. Näillä on helppo elämä, liikaa aikaa ja he kokevat sitten velvollisuudekseen ”parantaa maailmaa” tekemättä itse mitään.
Näitä pahimpia agitaattoreita taas yhdistää vieraantuminen elämästä, hyödytön korkeakoulutus ja täydellinen kyvyttömyys tehdä mitään tuottavaa työtä. Uraputki löytyy sieltä kivasta yhdistyksestä, politiikasta tai vaikkapa tukirahoilla pyörivän aatteellisen lehden vihaisena kolumnistina.
Ei-vasemmistolaisella ei ole yleensä aikaa eikä mielenkiintoa moiseen mouhoamiseen, koska hän ei vaadi mitään muilta. Hän vain haluaa olla rauhassa ilman, että hänen elämäänsä liikaa puututaan. Minä olen poikkeus, mutta minulla onkin liikaa vapaa-aikaa.
Vanhan liiton ”karvapersedemari” ymmärtää, että hänen leipänsä on seurausta työnantajan ja työntekijän yheisestä eli firman menestyksestä, koska hän näkee sen läheltä. Tällaisten kanssa voi ”pahinkin” kapitalisti elää ja sopia yhteistyön ehdoista. Nimenomaan yhteistyön, koska toimiva yhteiskunta ei perustu vastakkainasetteluun tai riistoon, vaan ihmisten yhteistyöhön.
Kun nyt on puhuttu siitä pullan leipomisesta, niin käytän sitä esimerkkinä. Vasemmistolainen asettaa leipurin ja leipomon omistajan vastakkain ja haluaa tehdä omistajasta rikollisen, vaikka todellisuudessa molemmat hyötyvät tehdystä työstä. Keskeisenä erona on se, että leipomon omistaja kantaa kaiken riskin. Hän saa rahaa vain jos pullat käyvät kaupaksi, leipuri saa joka tapauksessa.
Ongelma tulee siinä kohtaa, kun leipurin on pakko leipoa siellä leipomossa. Miksi leipuri ei voi itse myydä työnsä tuloksia suoraan asiakkaille? Miksi hän ei voi perustaa omaa leipomoa kotiinsa? Hän ei voi, jos lainsäädäntö estää sen. Evira tai vastaava asettaa sellaiset vaatimukset, ettei pullaa voi myydä ilman, että investoi miljoonan ja saa suuren kauppaketjun ostamaan tuotteitaan.
Laissez-faire, antakaa tehdä tarkoittaa juuri tätä. Antakaa ihmisten tehdä työtä parantaakseen omaa asemaansa. Se ei tarkoita sitä, että antakaa riistää, antakaa huijata. Ei yksikään vapaan markkinatalouden kannattaja sitä hyväksy, eikä kannata minkäänlaista orjatyötä.
Jos talous ei ole vapaa, oman työn tulosten hyödyntäminen on aina vain suuremman kynnyksen takana ja pakottaa tekemään töitä muille. Ei sillä yksilön kannalta ole väliä, onko työn ostaja kapitalisti vai valtio. Sillä on väliä, onko ihmisellä vaihtoehtoja tehdä muuta kuin etsiä jonkun muun tarjoamaa työtä. Ei ihme, jos ihminen kokee tällaisessa yhteiskunnassa usein olonsa ahdistuneeksi. Saat juuri sen, mitä sinulle tarjotaan, eikä sinulla ole mahdollisuutta muuhun.
Orja on määritelmällisesti sellainen, jonka on pakko tehdä töitä muille, eikä hänellä ole vaihtoehtoja.
Mikäli ihmisellä ei ole vaihtoehtoja, hän ei ole vapaa ja häntä on helppo riistää. Osuuspankki voi huoletta potkia 700 ihmistä pihalle, koska he eivät käytännössä voi perustaa kilpailevaa pankkia. Saarioiset voi potkia 164 henkeä ulos, koska he eivät käytännössä voi lähteä myymään itse tekemäänsä ruokaa. Miksi ihmiset hyväksyvät tämän, suorastaan edistävät tätä vaatiessaan lisää sääntelyä, lisää lainsäädäntöä?
Pelialan yritys voi käytännössä potkia työntekijöitään pihalle vasta konkurssiuhan alla. Yksi syy on se, että kaikki lähtijät ovat potentiaalisia kilpailijoita. Pelialalla kynnys lähteä yrittäjäksi on matala, koska lainsäädäntö ei sitä rajoita. Tästä seuraa se, että esimerkiksi Tampereella on 60-henkisen Universomon sulkeminen johtanut pian 40 uuden yrityksen perustamiseen ja moninkertaisen määrän työllistymiseen.
Palaan tähän sääntelyyn vielä myöhemmin, siitä riittäisi asiaa vaikka useamman kirjan tarpeiksi.
Sosialismiin kuuluu työn glorifiointi ja omistamisen demonisointi. Työ on tuotannon perusta, mutta vain älyllisesti täysin epärehellinen tai muuten tyhmä ihminen voi väittää, että työtä olisi ilman omistamistakin. Kaikki työ kun lähtee omistamisesta.
Kaikkeen työhön vaaditaan, että joku omistaa työvälineet. Oli työhön käytetty väline sitten omien jalkojen välissä oleva ”värkki” tai miljoonien arvoinen monimutkainen laitteisto. Kaikki lähtee itsensä omistamisesta. Mikäli ihminen ei saa myydä itseään, hän ei omista ”tuotantovälinettään”, eikä voi tätä maailman vanhimmaksi kutsuttua ammattia harjoittaa. Itsensä ohella ihminen voi omistaa myös muuta työssään tarvittavaa, aina vaatteista lähtien.
Jos saivarrellaan ja ajatellaankin niin, että ihmisen itsensä omistaminen ei ole omistamista, vaan jotain työtä tehdään alasti paljain käsin ”ei kenenkään” omaisuudella, niin kyseessä on täysin sama asia kuin käytettäisiin jokaisen yhtäläisesti omistamaa omaisuutta. Ei omistajien määrällä ole sinänsä väliä.
Myös ”pelkän omistamisen”, eli pääoman tarve on selkeästi perusteltavissa. Pääomaa tarvitaan odottamista ja riskin kantamista varten. Pääomaa käytetään nyt, mutta tulokset tulevat vasta pitemmän ajan päästä, kun työstä taas maksetaan heti. Aina on olemassa riski, että työn tulokset jäävät pienemmiksi kuin siihen käytetyt resurssit. Tätä riskiä ei kanna työntekijä, vaan pääoman tarjoaja.
Odottamisen ja riskin tehtäviä ei voi poistaa, vaan ne ovat läsnä jopa sosialistisessa suunnitelmataloudessa.
Muutama Internet-salapoliisi on ”huomannut”, että olen itsekin aiemmin ulkoistanut riskiä yhteiskunnalle. Aiempi yritykseni Pixolane (yritys on yhä olemassa, minä olen myynyt oman osuuteni pois) on saanut toimintansa aikana Tekesin kautta rahoitusta.
Kyllä, olen hakenut ja saanut yritykselle Tekes-lainaa. Siis velkaa. Tämän päälle on tietenkin myös toinen mokoma yksityistä rahaa, mukaan lukien oma rahallinen panokseni. Tekesiltä ei saa rahaa, ellei ensin vakuuta yksityisiä sijoittajia.
Ähäkutti, en rikastunut. Tämä ilmeisesti tekee minusta kyvyttömän kritisoida yritystukia? Minusta suomalainen yritystukijärjestelmä on täysin järjetön, mutta miksi jättäisin tieten tahtoen käyttämättä mahdollisuuden saada sieltä rahaa?
Jos ei itselleni elämä ole muuta opettanut, niin sen, että aina kannattaa yrittää, vaikka yhteiskunta tekisi kaikkensa lannistaakseen yksilöt.
NP: Corporate Avenger – Taxes Are Stealing
Kommentoi