Henri HeikkinenJarmo Korhonen vaati blogissaan jättämään ”meidän pääministerin” eli Mari Kiviniemen rauhaan. Asia liittyy siihen, kun Kiviniemi eduskunnassa syytti täysin tarpeettomasti oppositiota epäisänmaalliseksi. Vaikka SDP:n ja muun opposition reaktio ehkä olikin ylimitoitettu ja meni välittömästi jankkaamisen puolelle, Korhonen onnistui taas vetämään pohjat.
Korhonen käskyttää demareita menemään työväentalojen lamppujen loisteeseen vaahtoamaan, koska varsinkin suurissa kysymyksissä ”meidän suomalaisten pitää olla yhtenäisiä ja yksimielisiä”. Tuttua K-linjalaista veneenkeikuttamisretoriikkaa suoraan likaisenruskealta 1970-luvulta.
Kieltämättä oli koomista, miten Yleisradion haastattelussa eduskunnassa Jutta Urpilainen kasvot innosta loistaen ja suu leveässä virneessä paheksui sitä, miten Kiviniemi oli nyt loukannut ei vain oppositiota, vaan myös kaikkia oppositiota äänestäneitä. Huvittavaa oli myös, kun Kiviniemi yritti silmiään pyöritellen selittää tarkoittaneensa suuresta valiokunnasta tapahtuneita väitettyjä tietovuotoja ja viittilöi vielä epätoivoisesti viimeistä puheenvuoroa itselleen.
Mikä se loukkaus sitten oli? Kuka tahansa pystyi omin korvin kuulemaan, että Kiviniemi sanoi tarkalleen näin: ”Ja pidän kyllä tätä opposition käytöstä erittäin valitettavana ja epäisänmaallisena, kun meidän neuvotteluasetelmaa vaikeutetaan tällä tavalla.” Asiayhteys viittasi nimenomaan suureen saliin, eikä mistään tietovuodoista ollut ainakaan tuossa puheenvuorossa halaistua sanaa. Ei tuo selittämällä muuksi muutu.
Vuonna 2009 närää herättäneen Terijoki-vertauksen esittänyt valtiovarainministeri Jyrki Katainen huomasi heti, että virhe oli tapahtunut ja pyysi sitä reilusti anteeksi ilman tivaamista ja selittelyjä.
Entäpä Korhosen vaatimus kansallisesta yhtenäisyydestä (lue: Kepulle kiusallisten asioiden lakaisemisesta maton alle)? Mari Kiviniemi on pääministeri, mutta ei hän ole enempää ”meidän pääministeri” kuin Tarja Halonen on ”koko kansan presidentti”. Tarja Halonen sentään voitti vaalit. Mari Kiviniemi taas valittiin nykyiseen asemaansa Kepun puoluekokouksessa sen jälkeen, kun istuva puheenjohtaja Vanhanen oli astunut syrjään ja kaikki vaaralliset kilpailijaehdokkaat Mauri Pekkarista lukuunottamatta kieltäytyneet.
Kepun eduskuntavaalikampanjointi tehdään tällä kertaa tietoisesti ”Mari edellä”. Tällaisen valinnan jälkeen on syytä pitää tarkka huoli, että keulaportti ei hörppää vettä. Tarvitseeko Mari Kiviniemi Jarmo Korhosta kainalosauvakseen vai osaako hän itse pitää puolensa? Onko Jarmo Korhosen mielestä muiden puolueiden oltava hiljaa Kiviniemen hölmöilyistä vain siksi, että tämä sattuu toistaiseksi olemaan pääministeri ja vieläpä melko suosittu tai ainakin edeltäjäänsä suositumpi?
Sattumisesta puheen ollen, Kepussa muistellaan edelleen katkeruudella vuotta 2003, kun Anneli Jäätteenmäki joutui eroamaan pääministerin paikalta valehdeltuaan suorassa lähetyksessä eduskunnalle rikollisia teitä saatujen asiakirjojen käytöstä vaalipelin nappuloina.
Joka menneitä muistaa, sitä tikulla silmään. Jäätteenmäen toiminnassa kepulaiset eivät tänä päivänäkään näe mitään virheellistä, ja hän itsekin enemmän tai vähemmän tarkoituksellisesti ylläpitää omaa marttyyrimyyttiään, joka toi hänelle vuoden 2004 eurovaaleissa 150 000 ääntä. Erotuksena Jäätteenmäkeen Kiviniemi on älynnyt pyytää anteeksi, nimittäin ”epäonnistunutta sanavalintaa”. Varsinaista syytöstä hän ei olekaan suostunut perumaan. Tämä farssi tulee siis jatkumaan, koska SDP on haistanut verta ja takertuu tähän isänmaallisuusmöläytykseen kuin hukkuva oljenkorteen.
Ja aivan lopuksi, jotta kritiikin kohdekin saisi sanoa sanasensa, sitaatti Kiviniemeltä itseltään: ”Olen aina miettinyt, mitä sanon. Suustani ei pääse sammakoita. Ei ole tarvinnut pääministerinäkään miettiä, miten sanani muotoilen. – Mari Kiviniemi Eeva-lehdessä (3/2011)”
Kommentoi