Sote on rahanpainokone sijoittajalle

Saatan kuulostaa alkuun kommarilta, mutta tänään alkoi ärsyttää Talouselämän artikkelin tekopyhyys. Otsikolla ”Suomalaiset suvut rikastuivat vihdoin tarpeeksi – nyt Hartwallit ja Rettigit sijoittavat rahansa terveyteen” julkaistussa jutussa annetaan ymmärtää, että teollisuussuvuilla on nyt tarpeeksi rahaa sijoittaa ”arvojen” mukaisesti.

”Suomeen alkaa syntyä wallenbergimäistä sijoitustoimintaa. Perheiden arvot ja näkemys ohjaavat sijoitustoimintaa”, kertoo Hartwall Capitalin toimitusjohtaja Eeva Ahdekivi.

Lässyn lässyn.

Varmasti jokaisen sijoitustoimintaa jollain tapaa ohjaavat arvot ja näkemys. Esimerkiksi itse olen vähäisiä säästöjäni laittanut mm. asefirmojen, nuuskatehtaan ja pelialan yritysten osakkeisiin. Terveydenhuoltoon sijoittamisen ei kuitenkaan tarvitse olle erityisen arvopohjainen päätös.

Itse asiassa bisnes on niin hyvää, että jopa vasemmistolaisten poliitikoiden (Li Andersson, Eero Heinäluoma, Paavo Arhinmäki yms.) ohjaama Tradeka on sijoittanut rahojaan sotebisnekseen – samaan aikaan kun kyseiset poliitikot kaksinaamaisesti mussuttavat terveydenhuollon yksityistämisestä.

Mikäpä siihen on sijoittaessa – Lainsäädännön avulla bisnes keskittyy muutamalle suurelle pörssiyhtiölle, todellinen kilpailu jää nimelliseksi ja raha tulee veronmaksajalta. Soteuudistuksen jälkeen rökäletappion tekeminen kyseisessä bisneksessä vaatisi pitemmän päälle jo poikkeuksellista erityisosaamista, vaikka pelkkää jatkuvaa ja puhdasta voittoa harvoin kukaan tekee tälläkään alalla. Perustat hoivakodin, sairaalan tai minkä tahansa, niin julkinen sektori loppukädessä maksaa kaiken ja voitot valuvat sijoittajille.

Elokuussa samainen Talouselämä tiesi kertoa, ettei yksikään perinteinen toimiala ole kasvanut niin nopeasti kuin terveydenhuoltoala. Pelkästään suurimpien terveysyhtiöiden liikevaihto on kymmenessä vuodessa kasvanut 727 miljoonasta eurosta 2 698 miljoonaan euroon.

Kasvu ei varmasti tule ainakaan tulevaisuudessa pienentymään, koska jokainen poliitikko tietää tulevan Sote-uudistuksen siirtävän terveydenhuollon painopistettä yhä enemmän yksityiseen suuntaan. Monet myös ajavat sitä aktiivisesti ja toiset, kuten Li Andersson passiivisesti ohjaamalla alalle lisää sijoituksia, jolloin paine yksityistämiselle kasvaa.

Pitäisikö asiasta huolestua? – ei.

Nurinkurisesti kaikki edellä mainitsemani on pääsääntöisesti hyvää kehitystä, ehkä lukuunottamatta markkinoiden keskittymistä muutaman ison toimijan käsiin. Kun alalla on edes jonkin näköistä kilpailua ja voittoa tavoittelevia toimijoita, tulee terveydenhuollosta tehokkaampaa mitä se nyt on, eli samalla rahalla saadaan enemmän ja parempaa palvelua.

Siinä missä aiemmin terveydenhuoltoon laittettuja rahoja on tehottomuuden vuoksi valunut kuin hienoa hiekkaa sormien välistä, palautuvat ”ylimääräiset” nyt takaisin kansalle. Hartwallit, Anderssonit ja Rettigit eivät ole ainoita jotka voivat sijoittaa Sotealalle. Pörssin kautta sinä, minä ja jokainen suomalainen voi päästä osalliseksi näiden yhtiöiden voitoista.

Pörssisijoittaminen ei vaadi suuria pääomia, ainoastaan pitkäjänteisyyttä. Voit jo parilla satasella – tai pitkäjänteisenä sijoittajana muutamalla kympilläkin kuussa ostaa itsellesi sotefirmojen osakkeita esimerkiksi Nordnetin kautta.

Entä jos terveydenhuoltofirma on ulkomainen jätti? Ei hätää, myös ulkomaisiin osakkeisiin voi Sijoittaa aivan yhtä helposti kuin kotimaisiin. Jos uskot, että yksityiset yhtiöt käärivät rahaa sotesta, laita haavi alle ja ota omasi. Tämän jälkeen voit yhtiöiden miljardivoitoista lukiessasi närkästymisen sijaan lähinnä naureskella koko matkan pankkiin.

Kommentoi

Henri Heikkinen

Henri Heikkinen

Olen vähän yli kolmekymppinen Oulun kainuulainen, jolla on monenkirjava työhistoria mm. pelialan yrittäjänä, investointipankissa ja ammattikorkeakoulun opettajana.

Tällä hetkellä pyöritän ainutlaatuista verkkokauppaa osoitteessa www.valco.fi - Voit osoittaa tukeasi blogille asioimalla siellä :)

Seuraa somessa

Seuraa somessa, niin tiedät missä menen ja mitä teen milloinkin!

Kategoriat