Edellisessä tekstissäni pohdiskelin masentuneisuuden syitä yhteiskunnan näkökulmasta kotisohvaltani keittiöpsykologian keinoin. En masennuksesta kliinisenä depressiona, vaan ainoastaan subjektiivisesta masennuksen tunteesta.
Punaisten lasien läpi katsottuna lähinnä kiukuttelin veroista ja koulutuksesta tarjoamatta yhtään omaa ehdotusta tilalle. Monen harmiksi minulla sattuu olemaan myös korjausehdotuksia esittämiini ongelmiin. Monelle ehdotukseni eivät kelpaa, mutta toivottavasti ne antavat edes ajattelemisen aihetta. Mielestäni yksikään näistä ehdotuksista ei romuttaisi kovasti rakastamaanne ”hyvinvointivaltiota”.
Ensimmäisenä kritisoin oppivelvollisuutta. Olen vakaasti sitä mieltä, että nykyinen järjestelmä, jossa oppilaat ovat kaikki samoissa tasapäistävissä ryhmissä kilpailemassa arvosanoista ei ole paras mahdollinen.
Mielestäni lasten tulee saada kehittyä omassa tahdissaan, eikä kaikkien tarvitse osata kaikkea. Tyhmät eivät opi, eikä viisaille tarvitse opettaa. Esimerkkeinä yksilöllisestä kasvatusfilosofiasta on montessoripedagogiikka, tai Reggio Emilia -lähestymistapa. Vastaavia on monia muitakin.
En kuitenkaan halua vannoa yhden kasvatusfilosofian nimiin. Mielestäni opetussuunnitelmien tulisi olla lähinnä viitteellisiä ja koulujen tulisi saada vapaammin kokeilla erilaisia pedagogisia malleja.
Satojen koulujen ja tuhansien opettajien innovaatioista kehittyisivät parhaat mahdolliset mallit opetukseen. Tässä olennaisena tekijänä on myös koulujen keskinäinen kilpailu parhaista oppimistuloksista ja onnellisimmista oppilaista.
Kattava korkeakoulutus ei itsessään ole ongelma, mutta koulutuspaikkojen määrä on. Mikäli koulutuksella ei ole oikeastaan mitään arvoa, on kortistoon valmistuneen pettymys suuri. Koulutuspaikkojen tulisikin seurailla aktiivisemmin yhteiskunnan todellisia tarpeita.
Toisaalta Suomessa uskotaan aivan liikaa korkeakoulututkintojen autuaaksi tekevään voimaan. Pahin ahdistaja on julkinen sektori, joka on kirjannut pätevyysvaatimukset virkaan kuin virkaan. Mielestäni kaikista pätevyysvaatimuksista tulisi luopua, lukuun ottamatta sellaisia virkoja, joissa muodollinen pätemättömyys voi olla vahingollista (esimerkiksi lääkäri).
Tämä ei tarkoita, että virkoihin palkattaisiin epäpäteviä, vaan sitä, että pätevyyden keskeisin mittari ei ole se tutkintopaperi. Nykyisin pätevyysvaatimuksista joustetaan vain poliittisin perustein, eikä se ole oikein.
Suomessa on tuhatmäärin sellaisia maistereita ja jopa tohtoreita, joille en uskaltaisi antaa minkäänlaista taloudellista tai muuta vastuuta. Vastaavasti tunnen henkilökohtaisestikin useita maisterin tutkintoa vailla olevia henkilöitä, joiden hoitoon luovuttaisin koska tahansa ilman pienintäkään huolta sekä rahani että kaikki muutkin henkilökohtaiset asiani. Paperi ei takaa osaamista, eikä paperittomuus ole välttämättä merkki osaamattomuudesta.
Erwin Rommel sanoi aikanaan, että ”miehet ovat pohjimmiltaan viisaita tai tyhmiä ja laiskoja tai kunnianhimoisia. Tyhmät ja kunnianhimoiset ovat vaarallisia, heistä hankkiudun eroon. Tyhmille ja laiskoille annan arkipäiväisiä töitä. Viisaat ja kunnianhimoiset otan esikuntaani. Viisaista ja laiskoista teen komentajiani”. Viisas ja laiska merkonomi on virassa parempi kuin tyhmä ja kunnianhimoinen ekonomi.
Veroista on helppo napista. Mitä vähemmän ihminen maksaa veroja, sitä enemmän hän saa itselleen ja perheelleen työnsä tuloksista. Muutamaa onnellista veronmaksajaa, joista monet eivät edes veroja maksa, lukuun ottamatta on verotus aina yksilöä lannistava tekijä.
Pari päivää aiemmin kerroin blogissani, miten valtio käytännössä varastaa jokaiselta keskituloiselta hänen työuransa aikana miljoona euroa vain antaakseen osan takaisin pienenä eläkkeenä.
Sosiaaliturva on Suomessa masentavaa ja ahdistavaa, tämän väitteen allekirjoittaa käsittääkseni myös vasemmistoliitto. Työttömiä ja syrjäytyneitä syyllistävän mallin sijaan tulisi Suomessa siirtyä perustulon tai kansalaispalkan malliin.
Tämän lisäksi tulisi rahamääräisesti pieni yrittäjyys ja työnteko tehdä mahdollisimman vapaaksi veroista ja byrokratiasta. Näin perustulosta saataisiin paras hyöty irti. Kannatan avoimesti pienimuotoista harmaata taloutta. Naapurien välinen pienten palvelusten vaihdon muodossa tapahtuva oravannahkakauppa lisää todellista hyvinvointia ilman, että valtion tarvitsee saada siitä senttiäkään veroja välistä. Yrittäessään verottaa kaikkea mahdollista tavaroiden ja palvelusten vaihtoa valtio estää hyvinvointia lisäävää toimintaa tapahtumasta ja aiheuttaa toisaalta sen, että osa naapuriavusta tulee rikolliseksi toiminnaksi.
Sen sijaan, että herra X masentuisi työttömänä kotonaan, hän voisi tienata itselleen elantoa esimerkiksi lapioimalla pientä käteiskorvausta vastaan lunta vaikkapa Espoon Haukilahden omakotitalojen portailta. Ei ole mitään tyhmempää kuin se, että miljonääri lapioi lumet omalta pihaltaan.
Talouden vapauttaminen erilaista sääntelyä vapauttamalla tulisi olla myös vasemmiston agendalla, ovathan he nykyään pienyrittäjän asialla. Se mitä kapitalismin seurauksina kritisoidaan ei todellisuudessa sitä ole. Kaikki talouteen liittyvä sääntely on nimenomaan suuryrityksiä suosivaa. Vapailla markkinoilla suuryrityksillä ei ole keinoja estää uusia kilpailijoita tulemasta markkinoille.
Kun ihmisten välistä kauppaa säädellään lailla, on lainsäädäntö ensimmäinen asia, jolla kauppaa käydään.
Elintarvikelainsäädännöstä nähdään, miten mielivaltaisilla kielloilla ja rajoituksilla estetään niiden pienyrittäjien toiminta, joilla ei ole varaa investoida sääntöjen mukaisiin laitteisiin tai tuotantolaitteistoihin. Tästä hyötyvät suuret elintarvikejätit ja kärsijänä on eineslihapullia syövä suomalainen.
Masennukseen talouden vapauttaminen liittyy niin, että avoimessa taloudessa ovat ihmisen mahdollisuudet elättää itsensä työnteolla paljon suuremmat kuin mitä ne nyt ovat. Mahdollisuus pärjätä ja toivo paremmasta ovat mielestäni avaintekijöitä yleistä melankoliaa vastaan taistellessa.
