Henri HeikkinenMietin tässä sunnuntai-iltana omaksi huvikseni, miten lakeja tulisi mielestäni säätää. Kyseessä on maallikkopohdintaa sarjassamme ”jos minä olisin diktaattori” vailla sen syvällisempää tieteellistä pohjaa. Lukijoilta toivotaan kommenttia, keskustelua ja mahdollisten käsitteellisten virheiden oikaisua. Tämä on ajatusvirtaa sanan varsinaisessa merkityksessä, ei mitään varsinaista asiaa, eikä mikään erityisen perusteltu mielipide. Minulla on vain tapana miettiä asioita.
Modernin yhteiskunnan organisointi perustuu valtion toimeenpanemiin oikeusnormeihin (eli esim. lakipykäliin ja tuomioistuinten ratkaisuihin), jotka säätävät ihmisten, yritysten, valtioiden ja muiden yhteisöjen välisiä suhteita. En nyt lähde pohtimaan täysin valtiotonta yhteiskuntaa, joten Henristanin valtakunnan lähtökohdaksi otan kutakuinkin ajatuksen modernista oikeusvaltiosta, jossa toteutuu Montesquieun esittämä vallan kolmijako.
Oikeusvaltio on laaja käsite ja samoin vallan kolmijako voidaan toteuttaa hyvin monella eri tavalla. Yksilön kannalta on erityisen merkittävää millä periaatteilla oikeusnormisto luodaan ja miten laajalti se vaikuttaa hänen elämäänsä.
Minun valtiossani oikeuden pohjalla on vahva luonnonoikeuksiin pohjaava perustuslaki. Lakiin kirjattavat luonnonoikeudet olisivat oikeus elämään, omaisuuteen ja vapauteen. Lisäksi perustuslaissa olisi muutamia tarkennuksia, kuten ehdoton sananvapaus ja syyt poikkeuksiin luonnonoikeuksista. Perustuslain tarkoitus on rajoittaa lainsäätäjien valtaa ja kaikki perustuslakiin kirjattavat oikeudet ovat negatiivisia oikeuksia.
Varsinainen lainsäädäntö ja lain tulkinta tulisi aina pohjautua perustuslaissa määriteltäviin luonnonoikeuksiin. Nykyisellään vallalla on oikeuspositivistinen käsitys, jonka mukaan oikeus on lainsäätäjän tahto, eikä lain ja moraalin välillä ei ole sisäsyntyistä yhteyttä. Tästä seuraa, että mikä tahansa päättäjien tahtomisen tuote voi olla oikeutta. Minun valtiossani lainsäädännön tulee olla moraalista ja sen tulee olla johdettavissa perustuslaissa määrättyihin oikeuksiin.
Toisekseen valtiollinen lainsäädäntö koskisi lähes poikkeuksetta ainoastaan konfliktien ratkaisua ja ehkäisyä. Lainsäädäntö ei saisi koskaan olla mielestäni päämäärähakuista, eikä lailla saisi olla yhteiskuntapoliittisia tavoitteita. Lain tarkoitus on mahdollistaa yksilön vapaa elämä, myös taloudellisesti ja suojata häntä muiden mielivallalta sekä väärinkäytöksiltä, ei ohjata yhteiskuntaa kohti kulloisenkin päätöksentekijän ideaalia.
Selkokielellä sanottuna, lainsäädäntö olisi hyvin suppeaa ja poikkeaisi merkittävästi nykyisestä. Tämänhetkinen käytäntö on, että poliitikot keksivät ”näin pitäisi olla” ja tekevät säännöksen, joka heidän mielestään johtaa toivottuun lopputulokseen. Minun yhteiskunnassani tällaista lainsäädäntöä ei yksinkertaisesti ole.
Kirjoitettujen lakipykälien rinnalla oikeuslähteenä käytettäisiin tapaoikeutta, eli mikäli jostain asiasta ei ole lakia ja siitä syntyy konfliktitilanne, on oikeusasteilla mahdollista tehdä ratkaisu pohjautuen ns. maalaisjärkeen ja vallitseviin tapoihin. Tämä edellyttää oikeusasteilta sitä, että tällaisissa tilanteissa käytettäisiin joko useampaa tuomaria jo matalammilla oikeusasteilla, yhdysvaltalaistyyppistä valamiehistöä, tai molempia.
Henristanin valtio ei ylläpidä armeijan ja oikeuslaitoksen ohella juuri mitään muuta. Henristan on jaettu maakuntiin, jotka on jaettu kuntiin ja kaupunkeihin. Veronkanto-oikeus on maakunnilla, jotka maksavat osan verotuloistaan valtiolle ”suojelurahana”. Kun aiemmin mainitsin, että lainsäädäntö on hyvin suppeaa, niin maakunnilla ja viime kädessä kunnilla on hyvin laaja autonomia.
Halutessaan maakunnat tai kunnat erikseen voivat tehdä hyvin vapaasti omaa säännöstöään, myös periaatteellisella tasolla luonnonoikeuksia rikkovaa (kuten alkoholilainsäädäntöä, turvavyöpakkoa, verotusta jne) johonkin rajaan asti. Rajan päättää hallinto-oikeus tapauskohtaisesti.
Kunnat ja maakunnat voivat myös halutessaan järjestää erilaisia palveluja ja sosiaaliturvaa, mikäli asukkaat näin tahtovat. Lyhyesti sanottuna, Henristanin kunnilla ei ole juuri mitään velvollisuuksia, mutta hyvin paljon oikeuksia. Uskon, että mitä lähemmäs ihmistä päätöksenteko menee, sitä parempia päätöksiä tulee.
Ylläolevat periaatteet ovat mielestäni ne, miten valtio tulisi rakentaa. Ainakin näin sunnuntai-illan pohdinnan jälkeen. En ole oikeusoppinut (enkä mikään muukaan oppinut), mutta ei kai ajattelua ole vielä maallikoilta kielletty. Nykyisellään Suomi tuntuu menevän koko ajan kauemmas ja kauemmas esittämästäni ideaalista. Se vähän kieltämättä kyrsii.
Kommentoi