Olipa kerrankin Tuomiojasta hyötyä!

Uutisia seuranneet ovat varmasti huomanneet, että Suomi hävisi YK:n yleiskokouksen äänestyksessä paikan turvallisuusneuvostossa Luxemburgille äänin 131-62. Koska moni ei tiedä mistä on kyse, selitän lyhyesti. Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvosto on YK:n turhuusneuvostoista vaikutusvaltaisin, joka päättää mm. rauhanoperaatioista, boikoteista ja saarroista. Onpa turvallisuusneuvosto julistanut Korean sodankin.

Turvallisuusneuvostossa on viisi pysyvää jäsenmaata: Kiina, Ranska, Venäjä, Yhdistynyt kuningaskunta ja Yhdysvallat. Toisin sanoen toisen maailmansodan voittajavaltiot. Pysyvillä jäsenmailla on veto-oikeus turvallisuusneuvoston päätöslauselmiin.  Käytännössä siis mitään päätöksiä ei synny, mitä nämä keskenään usein erimieliset maat eivät halua. Koreankin kohdalla päätös saatiin aikaan kun Neuvostoliitto boikotoi kokouksia.

Itse asiassa turvallisuusneuvoston keskeisin todellinen funktio lienee estää kansanmurhiin puuttuminen sellaisissa tapauksissa, joissa joku pysyvistä jäsenistä kokee sen syystä tai toisesta olevan arvovaltansa tai muiden intressiensä vastaista.

Yleisesti tunnustettuna kansainvälisen oikeuden auktoriteettina YK on näin epäsuorasti aiheuttanut vähintään satojen tuhansien ihmisten väkivaltaisen kuoleman pitkittämällä humanitaarisiin katastrofeihin puuttumista. Pelkästään Ruandassa kuoli 500 000 ihmistä.

Vaikka syytökset jättäisikin sivuun, olisi turvallisuusneuvoston jäsenyys parhaimmillaankin lähinnä vain pönkittänyt suomalaispoliitikkojen jo ennestään turhan suureksi paisuneita egoja. Maalle siitä olisi yhtä paljon hyötyä kuin siitä, että minut kutsuttaisiin säännöllisesti mukaan Playboy-kartanon juhliin.

Suomi ehti käyttää jo pelkän jäsenyyden lobbaamiseen pari miljoonaa euroa, minkä lisäksi ulkoministeriön kehitysapu ja monet muut kannaltamme varsin tarpeettomat miljardiluokan menot ovat olleet ”koskemattomia”, ettei ”Suomen kansainvälinen maine” heikkenisi. Jäsenyys olisi todennäköisesti kasvattanut rahareikiä entisestään, onhan ”turvallisuusneuvoston jäsenen” osallistuttava yhteen jos toiseenkin hankkeeseen.

Stubbin ja Kanervan varsin länsi- ja Nato-myönteisten ulkoministerikausien sekä Ahtisaaren Nobelin jälkeen olisi voinut kuvitella, että paikka turvallisuusneuvostossa olisi varma. Onneksi demarit toivat peliin Erkki Tuomiojan. Vanha vasemmistoradikaali ja Israelin, Yhdysvaltain sekä anglosaksisen maailman vihaaja, kiihkeä Nato-foobikko ja muutenkin hampuusi lienee suurin syy sille, että tämä valkoinen elefantti jäi tällä kertaa saamatta Suomen talliin.

Nyt ei tarvitse miettiä, onko parempi äänestää sivistyneen maailman mukana ja ärsyttää samalla Venäjää ja joutua todennäköisesti sen kiusanteon kohteeksi – vai toimia taloudellisten ja muiden välittömien kansallisten intressiemme mukaisesti eli olla ärsyttämättä ja käyttäytyä päätöksenteossa selkärangattomasti vanhan kunnon YYA-hengen mukaisella joustavuudella.

Päivän paras uutinen ei ollut sitä pelkästään taloudellisista syistä, sillä myös Stubbin, Hautalan, Halosen, Tuomiojan ja kumppaneiden vitutuskäyrän nousu piristää aina päivääni.