Urpilaisen mainiot takuudet

Totuus on joskus tarua ihmeellisempää, ja tällä hetkellä kotimaan politiikka tuntuu olevan kuin suoraan Kummelin pääministerisketsistä. Pätkän alussa haastattelija törmää pääministeriin (http://www.youtube.com/watch?v=TVHUMH9liA4):

– Herra pääministeri, miten Suomen kriisimaihin lainaamat rahat turvataan?

“Kysymyshän on vaikea, mutta nyt on valoa tunnelin päässä, että kyllähän me takaukset nyt saadaan. Juttahan sen siinä keksi aivan viime metreillä, että vaaditaan takauksia, mutta niin huonoja ja sekavia, ettei niistä mitään hyötyä meille ole, eikä tarvitse sitten muiden euromaiden kanssa riitaantua. 

Hämätään niinku äänestäjiä sillä, ne on sitten ihan sekaisin. Juho sen sitten ehdotti, että kierrätetään ne rahat vielä takaisin Suomen velkakirjoihin. Meille jää kuulemma siitä sitten vielä jonkin verran rahaa itellekin.”

Keksimäni sketsi olisi huvittava, ellei se sattuisi olemaan täysin totuudenmukainen. Suomi on onnistunut neuvottelemaan vakuudet, jotka ovat niin typerät, ettei niitä kenenkään ole mitään järkeä ottaa. Tälle on tietysti syynsä. Mikäli vakuudet olisivat järkevät, haluaisi jokainen lainanantaja sellaiset, eikä siihen olisi Kreikalla varaa.

Vakuuksien huonous on järkeenkäypää myös toisella tapaa. Kreikan lainapapereiden mukaan yksille velkojille ei yksinkertaisesti voi antaa muita parempia oikeuksia. Sisäpoliittisen älynväläyksen vuoksi Suomi niitä kuitenkin itselleen vaatii, joten ratkaisuna on tarjota vakuuksia, jotka asettavat Suomen itse asiassa huonompaan asemaan kuin muut lainanottajat. Siis toistan vielä kerran, huonompaan asemaan kuin muut lainanottajat. Hyvää työtä jälleen kerran.

Sinänsä tuollaiset vakuudet antaisin kyllä mielelläni pankille vaikkapa asuntolainan yhteydessä. Saisin lainaerän kerralla, antaisin vakuuksia alle 20%, vakuudet maksaisin toki lainaamillani rahoilla, maksamani korko olisi tavallista pienempi ja mikäli jättäisin maksamatta ei pankki saisi vakuusrahojaan ennen kuin laina-ajan päätyttyä, jolloin alkuperäisen lainan summasta tarjottu 20% ei ole enää kuin murto-osan arvoinen.

Lainarahaa en tietenkään käyttäisi asuntoon, vaan joisin ne rahat, koska saisin aina lainattua lisää, eikä niitä oikeastaan tarvitsisi koskaan maksaa takaisin.

Kaiken kukkuraksi pankin olisi pakko sijoittaa vakuusrahat AAA-maiden velkakirjoihin, eli Suomen vakuuksiin verrattavassa tilanteessa pankki (eli Suomi) lainaa osan vakuusrahoista mutkan kautta itselleen ja maksaa korkoa vakuusrahoista. Käykääpä ehdottamassa kyseistä järjestelyä vaikka paikalliselle Osuuspankillenne.

Vakuuksien ajatuksena lienee ollut se, että hallitukseen mennessä oli “lainapakko” jo tiedossa. Perussuomalaisten kerättyä ääniä vastustamalla Kreikan lainoja, täytyi SDP:n keksiä jotain todistaakseen, että ovat vastuullisia. Keksittiin siis vaatimus vakuuksista, joka todettiin usealta taholta naurettavaksi heti alkuunsa.

Ei käy Urpilaista kateeksi. Hänen porukoillaan on nyt pakkomielle saada jotkut vakuudet hinnalla millä hyvänsä (tai takuudet, kuten Urpilainen itse niitä alunperin nimitti). Mikäli Suomi ottaa tarjotut vakuudet vastaan, tekee se käsittämättömän huonot kaupat ja Urpilainen jäänee historiaan kautta aikojen kaikkein huonoimpana valtiovarainministerinä. Odotan jo ensimmäistä idioottipoliitikkoa, joka tulee perustelemaan saatujen vakuuksien hienoutta sillä, että vakuusratkaisu noudatti Suomen esitystä, kuten myös sen hinnoittelu.

Jos vakuudet taas jätetään ottamatta, pettää Urpilainen tekemänsä lupauksen ja menettää kasvonsa (jos niissä mitään menetettävää enää on). Koska politiikassa oma kunnia menee kaiken edelle, runnotaan typerät vakuudet mitä luultavimmin läpi ja Suomi on taas entistä huonommassa jamassa. Välillä kyllä aidosti kyrsii olla suomalainen.

(Katso myös- ”Jyrki Katainen: Vakuussopimus hyvä Suomelle”)