Kerjäläisyyden edistäminen lopetettava

Helsinkiläiset poliitikot ja virkamiehet ovat taas kevään kunniaksi alkaneet yrittää uutta maailmanennätystä hoopoudessa. Tuttuun tapaan aiheena ovat ”romanisiirtolaiset”, joiden suhteen varsinkin vihreillä ovat aivot täysin umpisolmussa. Helsingin vihreiden nokkahahmo Mari Puoskari on ehdottanut kerjäläisille sisätilamajoituksen järjestämistä. Kaupungin piikkiin tietysti. YLE:n uutisen mukaan Puoskari vastaa kysymykseen mahdollisesta omasta leiriytymisalueesta: ”Kun he joka tapauksessa tulevat tänne, miksipä ei…

Reilu ratkaisu kerjäläiskysymykseen

Eduskunnassa on herätty huomaamaan Suomen katukuvaan viime vuosina ilmestyneet romanikerjäläiset. Tyypilliseen tapaansa kansanedustajat ehdottavat ongelman ratkaisuksi kerjäämisen kieltoa. Kielto on kuitenkin mielestäni huono ratkaisu, koska siihen liittyy suuria periaatteellisen tason ongelmia. En myöskään usko sen käytännössä tehoavan. Minulla on kuitenkin ehdotus, jota nykyiset kansanedustajat saavat aivan vapaasti lainata ratkaistessaan kerjäläisasiaa. Kerjäämiskielto ei ole lakina kovin…