Poliisin pitäisi olla kuin palokunta

Poliisin ja palomiehen työtä yhdistää tilanteiden ennustamattomuus. Palokunnalla on toki tieto siitä, missä tulipalon riski on suurin, muttei aavistustakaan seuraavan palon sijainnista (ellei palomies itse ole tuhopolttaja). Samoin poliisit tietävät, missä tehdään eniten rikoksia, muttei heillä ole mitään mahdollisuutta ennustaa, kuka seuraavan murhan tai raiskauksen tekee (ellei poliisi itse ole raiskaaja). Kun sekä poliisin että…

Poliisivaltioylijohtaja Paatero

Noormarkun kunnallispolitiikassa Kekkosen aikoihin vaikuttanut nykyinen poliisihallituksen johtaja Mikko Paatero on yhä kovin aktiivinen ottamaan politiikkaan kantaa. Innokas ylijohtaja tuntuu vähän väliä unohtavan asemansa toimeenpanevana virkamiehenä. Mitäpä jos Paatero aitoon poliisivaltiotyyliin saisikin määrätä lainsäädäntöä mielensä mukaan? Ensimmäisenä mieleen tulee tietenkin tuorein uutinen. Baarit menisivät viimeistään kahden aikaan kiinni, koska se, että humalaiset ihmiset lähtevät kaikki…