Henri HeikkinenLänsirintamalta ei tullut mitään uutta vuoden 2017 budjetin suhteen, vaan se vaikutti olevan pettymys kaikkien silmissä. Sen sijaan, että oltaisiin tehty yhtään mitään merkittävää, näperreltiin budjetissa edelleen muutamien miljoonien ja prosentinpuolikkaiden kanssa.
Kaukaisena haaveena siintävät lamavuosina toimineet Esko Ahon (kesk) ja Paavo Lipposen (sd) hallitukset, jotka onnistuivat aikanaan toteuttamaan tarvittavat leikkausohjelmat ja pelastivat Suomen silloin konkurssilta. Nämä rankat toimenpiteet olivat osaltaan mahdollistamassa 2000 -luvun huikeaa taloudellista kasvua.
Tämä ei ole tietysti millään tavalla realistista, koska jo nykyisellään kansa osoittaa äänekkäästi mieltään kuvitteellisia leikkauksia vastaan. Helsingissä on järjestetty useita mielenosoituksia (en ole varma monta, kun en kuulu kohderyhmään) leikkauspolitiikkaa vastaan. Aivan sinänsä ymmärrettävästi mielenosoituksiin osallistuvat kokevat jo leikkauspolitiikan mahdollisuuden uhaksi omille perusoikeuksilleen.
Merkittävänä uhkana hyvinvointivaltiolle leikkaukset ovat vähän kuin uusnatsit. Kauhea poru molemmista, mutta merkitys kokonaisuuteen on jotain puolen prosentin luokkaa.
Pattitilanteesta on kuitenkin vaikea syyttää hallitusta. Politiikan tutkija Joseph Overton lanseerasi aikanaan Overtonin ikkuna -käsitteen, joka pääpiirteittäin tarkoittaa kulloinkin toteutettavissa olevaa politiikkaa.
Tässä tilanteessa ”ei tehdä mitään” tuntuu olevan ainoa ratkaisu, joka mahtuu ikkunan sisälle. Julkisia menoja ei voi oikein kasvattaa. Budjetti on muutenkin alijäämäinen ja verotaakka alkaa olla jo sitä tasoa, että koulutetut ihmiset muuttavat maasta. Toisaalta menoja ei voi myöskään leikata, kun välittömästi tulee sata tuhatta ihmistä vinkumaan eduskuntatalon eteen.
Toisin sanoen Sipilän hallituksen ”ikkuna” ay-liikkeen, äänekkään kansan ja toisaalta taloudellisten realiteettien välissä lienee samaa luokkaa kuin krapulapaskan liikkumavara sulkijalihaksen välissä.
Ennustan, että tämä nykyinen poliittinen tilanne johtaa siihen, että seuraavissa vaaleissa valitaan ylivoimaisella äänivyöryllä valtaan punavihreä hallitus. Tuleva hallitus taas tekee aivan vastaavia 0,4% lisäyksiä etuuksiin ja 0,5% veronkorotuksia ”rikkaille”.
Ennen pitkää Suomen talous romahtaa kuin Weimarin Saksassa, minkä jälkeen erilaiset ääriliikkeet saavat entistä enemmän jalansijaa ja kansan johtoon nousee populistinen diktaattori. Olen valmistautunut tähän tärkeään rooliin viimeiset vuodet ja olen valmis ottamaan sen vastaan, kun aika koittaa. Lupaan, että hallintoni presidentti-marsalkka-pääministerinä tulee olemaan Suomen historian kulta-aikaa.
Leikkaan julkiset menot minimiin ja lasken verot mahdollisimman lähelle nollaa. Mielenosoittajia ammutaan vesitykillä itsenäisyyspäivän kunniaksi ja tieliikenteestä poistetaan nopeusrajoitukset. Perun summanmutikassa suurimman osan lainsäädännöstä tarpeettomana (ainakin kaikki uhrittomat rikokset), nostan valtion kassasta muutaman miljardin eläkepotin vaivan palkaksi ja lähden viettämään eläkepäiviäni Etelä-Amerikkaan. Kaikki on ohi alle vuodessa.
Kiitoskorttien osoitteen ilmoitan sitten myöhemmin.
Kommentoi