SYL:n mielestä vanhemmilla ei saa olla vaikutusta lapsiinsa

Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL oli pitkästä aikaa jälleen huolissaan koulutuksen periytyvyydestä. Ilmiö on todellinen, ja jo 80-luvulla kohistiin siitä, miten vanhempien sosioekonominen asema vaikuttaa lasten koulutusvalintoihin. SYL:n mielestä ilmiö on tasa-arvo-ongelma, joka tulee Suomelle kalliiksi. Liiton johtopäätökset ovat nurinkurisia. Ne toimivat jälleen kerran esimerkkeinä siitä, miten punavihreiden lasien läpi tulkittaessa tehdään tasa-arvokysymyksiä asioista, joiden ongelmat ovat todellisuudessa aivan muualla. Näitä 3d-laseja tuntuu nykyään olevan enenevissä määrin myös kokoomuslaisilla.

Mielestäni ihmisen koulutusvalinta on pohjimmiltaan kasvuympäristön ja henkisten kykyjen sekä itse kunkin omien arvostusten summa. Rousseaulaisen ajattelutavan mukaan lapsi on syntyessään tyhjä taulu, tabula rasa, jolle voi opettaa mitä tahansa. Lapsen tarina alkaa kirjoittautua sen mukaan, millaisessa ympäristössä hän elää. Rousseaulaisuus kuitenkin unohtaa, ettei taulu ole jokaisella saman kokoinen eikä kaikkea voi opettaa kaikille.

Älykkyys ja siihen läheisesti liittyvä oppimiskyky ovat eri ihmisillä synnynnäisesti erilaisia. Oppimiskykyisillä vanhemmilla on oppimiskykyisiä lapsia. Lisäksi korkeakoulutetut vanhemmat ovat hyvin koulutusmyönteisiä ja tartuttavat asenteensa lapsiinsa jo pienenä, kun vastaavasti myös koulutusvastaisuus on tarttuva ajattelutapa. Lapsuudessa opituista käyttäytymis- ja ajattelumalleista on myöhemmin nuoruudessa vaikea irtautua, eikä valinta muutenkaan läheskään aina ole täysin itsenäisesti tehty.

Suomalaisen mallin ongelmana on se, että kasvuympäristö houkuttaa yliopistoihin sadoittain koulutusmyönteisten vanhempien kyvyiltään enintään keskinkertaisia lapsia. He pääsevät kovalla työllä suorittamaan korkeakoulututkinnon tavallaan ansiotta ja työllistyvät myöhemmin valtion virkoihin, naistutkimuksen apurahatutkijoiksi tai muiksi mielipidekirjoittajiksi.

Suomen koulutusjärjestelmä on luultavasti maailman tasa-arvoisin, jossa varsinkin tietyt kielivähemmistöt ovat vielä tasa-arvoisempia kuin toiset. Jos korkeakoulutukseen pääsy olisi pelkästään henkisistä ominaisuuksista kiinni ja opiskelijavalinnat tehtäisiin esimerkiksi älykkyystestien perusteella, koulutuksen periytyvyys olisi todennäköisesti vähäisempää kuin nykyään. Älykkyys ei ole hankinnaisominaisuus toisin kuin ulkoluvun vaatimat sitkeät pakarat.

SYL:n puheenjohtaja Parpala sanoo, että ”vanhempien sosioekonominen asema ei saa vaikuttaa nuoren elämänvalintoihin”. Kyseessä on aivan vastaava aivopieru kuin jos sanoisin, ettei vanhempien ihonväri saa vaikuttaa lapsen ihonväriin. Ainoastaan kaappaamalla lapset jo syntyessään valtion kasvatuslaitoksiin päästään siihen, ettei lapsen vanhempien ja kodin tarjoama kasvuympäristö vaikuta hänen elämänvalintoihinsa. Tämä ei ole aivan hatusta vedetty idea, vaan sitä on käsitelty laajasti esimerkiksi Itä-Saksassa ja dystopiafiktiossa. Se on kuitenkin ainoa tapa, jolla Parpalan vaatimuksen mukaiseen tilanteeseen voidaan päästä.

Jokainen voi miettiä, mitä tämä paljastaa SYL:n kannanmuodostusta ohjaavista ideologisista syvävirtauksista.

Ylioppilaskuntien liitto on myös huolissaan siitä, miten romaniperheiden ja maahanmuuttajien lapset ovat heikossa asemassa. Ratkaisuksi tarjotaan ”erityistä kulttuurista osaamista”. Poliittisesti epäkorrekti totuus on se, ettei koulutusmyönteisyys kuulu romanikulttuuriin, eikä aikuisiällä lukemaan oppinut entinen vuohipaimen ole välttämättä otollisinta korkeakouluainesta.

Ratkaisuksi tarjotulla oppilaanohjauksella on ainoastaan minimaalinen vaikutus tähän haasteeseen, joka ei ole edes varsinainen ongelma, paitsi mitä nyt lähinnä tyhmien maistereiden vuoksi. Niin kauan kuin suomalainen koulutusjärjestelmä on tasapäistävä, kodin sosioekonominen asema korostuu koulutusvalinnoissa. Ainoastaan lahjakkuuksien parempi tunnistaminen ja kannustaminen sekä korkeakoulujen ovien sulkeminen keskinkertaisuuksilta ovat sellaisia keinoja, joilla SYL:n vaatima ns. tasa-arvo voi toteutua.

Mahdollisuuksien tasa-arvo toteutuu koulutusjärjestelmässä hyvin jo nykyisellään, koska miltään ryhmältä ei ole kielletty koulutukseen hakeutumista. Lopputuloksissa näkyvä joidenkin ryhmien suhteellinen ”aliedustus” johtuu pääsääntöisesti aivan muista syistä kuin koulutusjärjestelmän ominaisuuksista.