Henri HeikkinenHesarin Virpi Salmen suusta saimme taas kuulla, mikä on sitä virallista tasa-arvoa maassamme. ”Hei muijat, töihin sieltä” -artikkelissa Salmi asettaa lasten kotihoidon ja naisten tasa-arvon vastakkain. Lapsistaan huolehtivien äitien haukkuminen on mielestämme jo itsessään rumaa, mutta Salmi vielä väittää julkisen päivähoidon olevan myös yhteiskunnan taloudellinen etu. Tässä kohtaa mennään pahasti metsään.
Päivähoitopaikka maksaa kunnalle noin tuhat euroa kuukaudessa. Tästä perheen katettavaksi jää korkeintaan 250 euroa lasta kohden. Käytännössä päivähoitomaksuilla katetaan esimerkiksi Espoossa kuitenkin vain reilu kymmenys päivähoidon kokonaiskuluista, sillä päivähoitomaksua suoritetaan maksukyvyn mukaan.
Jokainen voi laskea kuinka paljon kotoa töihin palaava kahden lapsen vanhempi ”joutuisi” tienaamaan jotta maksaisi yhteiskunnalle lastensa päivähoidosta aiheutuvan kustannuksen (noin 1700 euroa) veroina.
Lasten päivähoidon vaikutusta kansantalouteen on tutkittu mm. Jouko Kajanojan toimesta VATT:in piikkiin. Tutkimuksen johtopäätöksenä on päivähoidon ”todennäköinen ylijäämä” julkiselle taloudelle.
Kajanoja ei kuitenkaan ota johtopäätöksissään huomioon sitä, montako päivähoitopaikkaa syntyisi ilman julkista tukea. Mikäli noin puolet vanhemmista hoitaisivat päivähoidon ilman valtion tukea kääntyy näissäkin laskelmissa päivähoidon vaikutus julkistalouteen heti alijäämäiseksi.
Olettama päivähoidon kansantaloutta hyödyttävästä vaikutuksesta on monella tapaa ideologisen tarkoitushakuinen. Laskelmiin esimerkiksi sisältyy, että lapselleen päivähoitopaikan saanut vanhempi aina työllistyy, mikä ei subjektiivisen päivähoito-oikeuden maassa pidä tunnetusti paikkaansa.
Virpi Salmi puhuu kirjoituksessaan ”maailman korkeimmin koulutettujen naisten” työttömäksi jäämisestä, vaikka tosiasiallisesti julkinen päivähoito houkuttaa töihin ensisijaisesti matalapalkka-aloilla työskenteleviä. Korkeasti koulutetut vanhemmat käyvät töissä myös siellä, missä valtio ei yritä viedä lapsia.
Heidän maksamansa verot suhteessa päivähoidon kustannuksiin tuottavat yhteiskunnalle tappiota. Kun alempi palkkataso ja lyhyempi työaika otetaan huomioon tippuu teoreettinenkin kansantalouden tuotto merkittävästi, yli kolmevuotiaiden lasten vanhempien osalta jopa alijäämäiseksi.
Toisekseen pienituloisen ja kouluttamattoman lastenhoito kotona ei vähennä kansantalouden tuloja, koska hänet on niin helppo korvata kenellä tahansa. Työpaikka ei jää täyttämättä sen vuoksi, että kouluttamaton henkilö on kotona, mutta hänen töissäkäyntinsä taas vie verovaroja.
Tällainen henkilö vieläpä usein työllistyy (tai jää työllistymättä) alalle, jossa rakenteellinen työttömyys on tällä hetkellä suurinta. Parhaassa tapauksessa yhteiskunta maksaa 1000 e / kk päivähoitopaikasta ja vielä lisäksi n. 500e /kk tukea siitä, että henkilö saa olla työharjoittelussa vaikkapa kaupassa.
Yksin kansantaloudellisesta näkökulmasta olisikin perusteltua lakkauttaa julkinen päivähoitojärjestelmä kokonaan.
Ja sitten se ideologinen puoli. Tutkijat ovat erimielisiä siitä mikä on alle kouluikäisen (ja etenkin alle kolmivuotiaiden) sosiaalisten suhteiden tarve perheen ulkopuolella. Tässäkään asiassa lapsia ei voi panna samaan muottiin: mikä toimii yhdelle, ei välttämättä toimi toiselle.
Vanhemmat ovat parhaat henkilöt itse päättämään mikä lapselleen on parasta. Lapsi voi viettää hyvinkin sosiaalista elämää myös perinteisen päiväkodin ulkopuolella esim. erilaisissa kerhoissa ja harrasteissa.
Mielestämme vanhemmille tulisi palauttaa valinnanvapaus liittyen lastensa hoitoon. Alhaisempi ansiotulojen tasaverotus tarkoittaisi sitä, että molempien vanhempien tarve työskennellä olisi pienempi. Jos vanhemmat kuitenkin päätyisivät työskentelemään, heillä olisi mahdollisuus ostaa kaipaamiaan lastenhoitopalveluita. Kilpailluilla markkinoilla olisi tilaa nykyistä yksilöllisemmille – ja todennäköisesti myös edullisemmille – hoitopalveluille.
Nykyinen yhteiskuntamalli ei koskaan pysty tarjoamaan kaikkea tarvittavaa hoitoa, yksinkertaisesti koska se olisi liian kallista. Perhe onkin sosialistisen valtion pahin vihollinen, sillä se pystyy tarjoamaan paljon parempaa apua, hoitoa ja tukea kuin valtio. Vieläpä huomattavasti edullisemmin. Siksi nykyisessä ”hyvinvointivaltiossa” perheitä rangaistaan, kun he tarjoavat hoitoa omilleen – samalla luopuessaan julkisen hoidon ”edusta”.
Virpi Salmen harmiksi vieläkään ei ole onnistuttu täysin tuhoamaan perhettä itsenäisenä yksikkönä. Osa vanhemmista tekee yhteiskunnan painostuksesta huolimatta Salmelle vastenmielisen ja itselleen taloudellisesti epärationaalisen valinnan: ”puolet alle kouluikäisistä lapsista on mutsiensa kanssa kotona”.
****
Tämä kirjoitus ei ole täysin omani, vaan se on tehty yhdessä Elina Lepomäen kanssa ja kirjoitettu me-muodossa. Tämän vuoksi julkaisemme tänään saman kirjoituksen blogeissamme.
Kommentoi